Mark Hamill sanoo aikansa Star Warseissa olevan ohi – ”Se oli katkeransuloista”

Ehkäpä kuitenkin vielä joskus?

13.5.2020 04:03

Star Wars -legenda Mark Hamill esitti George Lucasin luomassa universumissa Luke Skywalker -nimistä maalaispoikaa, josta kehkeytyi taitava pilotti ja jediritari. Hamill sopi rooliin hienosti ja teki lähtemättömän vaikutuksen faneihin, jotka muistelevat Star Warsin loistonpäiviä vieläkin kaiholla.

Hamillia ei ikävä kyllä enää nähtäne Star Wars -universumissa. Ainakaan, jos Hamill ei muuta mieltään.

– En voi kuvitella sitä, ei. Minulla oli alku, keskikohta ja loppu. Ne elokuvat antoivat minulle paljon enemmän kuin aluksi odotin. Minulle ei ole tullut se mieleenikään (jatkaminen), Hamill aloitti.

– Jäähyväiseni oli Episodi 9:ssä ja se oli katkeransuloista. Rakastan kaikki niitä ihmisiä ja minulla on kiintymystä Georgea ja hänen luomaansa hahmoa kohtaan. Olen täynnä kiitollisuutta siitä, mitä hän on antanut minulle ja uralleni, mutta en halua olla ahne. Tarinoita on vielä paljon kerrottavana ja loistavia näyttelijöitä kertomaan niitä – he eivät tarvitse minua, Hamill sanoi.

Koskaan ei tietysti pitäisi sanoa ei koskaan. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, ettei Luke Skywalkeria enää nähdä uusissa Star Wars -tuotannoissa.

Lähde: Movie Web

Lisää luettavaa