Martin Scorsese on huolissaan nuorten yleissivistyksestä: ”He käsittävät todellisuuden eri tavalla”

Onko huoli aiheellinen?

30.10.2019 11:00

The Irishmanin ohjaaja Martin Scorsese kritisoi tuoreessa tiedotustilaisuudessa, kuinka nuorten yleissivistys on pikkuhiljaa kuihtumassa. Hänestä suurin osa nuorista ei ymmärrä, tai kykene ymmärtämään historian seurauksia. Suuri osa ei esimerkiksi tiedä kuka Jimmy Hoffa oli.

Hoffa oli yksi Yhdysvaltojen kuuluisimpia ja ikonisimpia ammattiyhdistysjohtajia, mahdollisesti kuuluisin. Kuuluisaksi hän nousi maailmalla siitä syystä, kun hän katosi selittämättömästi vuonna 1975. Hoffaa tai hänen ruumistaan ei olla koskaan löydetty. Scorsesen uutuuselokuvassa Hoffaa näyttelee Al Pacino. ”Tämä on maailma, jossa nykyään elämme. Lapsemme ovat, en tiedä mitä he tekevät niillä laitteilla. He käsittävät todellisuuden eri tavalla”, Scorsese sanoo.

”Kuinka he oppivat tietämään toisesta maailmansodasta? Kuinka he oppivat tietämään Vietnamista? Mitä he ajattelevat Afganistanista? Mitä he ovat mieltä tästä kaikesta? He näkevät vain palasia ja osia, eikä mikään näytä historialliselta jatkumolta.” Uutisesta kertoi Hollywood Reporter.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia