Marvel tuomassa Herculeksen valkokankaille, eikä siinä ole ainut yllätys – tuleva kosmisten sankareiden elokuva alkaa muodostua

Risteävätköhän Guardians of the Galaxyn -tyyppien ja The Eternalsien tiet?

Chloe Zhaon ohjaaman sekä Matthew ja Ryan Firpon käsikirjoittama uusien kosmisten sankareiden The Eternals -elokuva on jo pitkällä esituotannossa.

Angelina Jolie käy keskusteluja omasta roolistaan elokuvassa. Jää nähtäväksi, onko hän naispäähahmo Sersi.

Nyt uudet huhut kertovat, että The Eternalsissa nähdään myös Hercules. Ja hän on avoimesti homo. Marvelin ensimmäinen.

Herculeksen näyttelijäkin on jo valittu, mutta hänet esitellään vasta myöhemmin. Huhut kertovat miekkosen olevan jonkun, jolla fanit ovat jo spekuloineet aikaisemmin.

Lähde: Geek Tyrant

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut