Michael Caine, 88, ilmoitti jäävänsä eläkkeelle – vetosi muun muassa terveyteensä

Mikään ei kestä ikuisesti.

16.10.2021 09:01

Näyttelijälegenda Michael Caine, 88, ilmoitti tehneensä suurella todennäköisyydellä viimeisen elokuvansa. Hän kertoo aikeistaan ScreenRantin mukaan BBC:n radio-ohjelmassa.

”Hassua kyllä, tämä näyttää jääneen viimeiseksi roolikseni. En ole työskennellyt kahteen vuoteen, minulla on ongelma selkärangassani, joka vaikuttaa jalkoihini siten etten voi kävellä kovin hyvin”, Caine kertoo. Näillä näkymin hänen viimeiseksi elokuvalliseen jää komedia Best Sellers, jossa Caine näyttelee kirjailijaa.

Hän kertoo kirjoittaneensa vastikään myös kaksi kirjaa, jotka menestyivät. ”En ole enää näyttelijä, olen kirjailija, mikä on mukavaa, koska näyttelijän täytyy herätä puoli seitsemältä aamulla ja mentävä studioon. Kirjailija voi aloittaa kirjoittamisen poistumatta sängystä!”, Caine sanoo.

Kaksinkertainen Oscar-voittaja palaa aiheeseen vielä myöhemmin. ”Uskon sen olevan viimeinen elokuvani. Kahteen vuoteen ei rehellisesti sanoen ole ollut yhtään työtarjouksia, koska kukaan ei ole tekemässä elokuvia joita haluaisin tehdä. Olen myös 88-vuotias. Varsinaisesti ei voi sanoa, että olisi ylitarjontaa rooleista, joiden pääosa olisi 88.”

Lisää luettavaa