Clint Eastwood, Anthony Hopkins ja Michael Caine havittelevat 100-vuotiaan koronasankarin roolia

Me ollaan sankareita kaikki…

30.7.2020 21:01

Daily Mail uutisoi, että lukuisat suuret tähdet havittelevat englantilaisen korona-ajan sankarin roolia tulevassa elokuvassa.

Kapteeni Tomina tunnettu 100-vuotias sir Tom Moore aateloitiin juuri. Hän nousi maailmankuuluksi käveltyään rollaattorillaan 100 kertaa pihansa ympäri. Hän halusi suunnata huomion itsestään terveydenhuoltoon, ja toivoi keräävänsä 1000 puntaa NHS:lle. Summa nousi kuitenkin 33 miljoonaan puntaan.

Moni tuottaja on lähestynyt Moorea, elokuva mielessään. Raporttien mukaan roolista kiinnostuneita olisivat ainakin 90-vuotias Clint Eastwood, 87-vuotias Michael Caine, 82-vuotias Anthony Hopkins ja 94-vuotias Dick Van Dyke.

Elokuva kertoisi myös Mooren nuoruudesta, kun hän palveli toisessa maailmansodassa. Toistaiseksi mitään sopimuksia ei ole kirjoitettu.

Lisää luettavaa