Muistatko 12 apinaa -leffan Madeleine Stowen, 63? Kaunis näyttelijätär on edelleen kuin kolmekymppinen!

Ikääntyykö hän ollenkaan?

24.1.2022 05:30

Hollywood-tähti Madeleine Stowen tunnetuimpia roolisuorituksia on nähty muun muassa loistoleffoissa Viimeinen mohikaani (1992), 12 apinaa (1995) ja Kyttäyskeikka (1987). Näyttelijän viimeisin rooli on musiikkipainotteisessa, Los Angelesiin sijoittuvassa Netflix-sarjassa Soundtrack, jossa hän näyttelee Margot Westonia. Tähdellä ei ole tällä hetkellä listattuna uusia projekteja IMDb-sivustolla.

Stowe meni naimisiin Brian Benbenin kanssa vuonna 1982. He tapasivat NBC:n The Gangster Chronicles -sarjan kuvauksissa, ja heillä on yhteinen tytär May, joka syntyi vuonna 2006.

Vuonna 2018 Stowe puhui Gulf Newsille, miten elokuvat Hollywoodissa ovat muuttuneet sitten 1990-luvun, jolloin hän oli uransa huipulla.

– He eivät enää tee elokuvia kuten Viimeinen mohikaani tai 12 apinaa, tähti sanoi.

– Elokuvia, jotka tehtiin 35 miljoonan ja 80 miljoonan dollarin budjetilla, sellaisia ei tehdä.

– He tekevät 200 miljoonalla ja kaiken alle 15-vuotiaille, joten kaikki näyttelijät ovat nyt siirtymässä televisioon, Stowe sanoi ja kutsui sitä mielenkiintoiseksi seikkailuksi.

Stowella on Instagram-tili, jossa hän jakaa potretteja elämästään. Alla kuvia.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön madeleine stowe (@madeleinestowe) jakama julkaisu

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa