Muistatko Taisteluplaneetta Galactica -sarjan häikäisevän kaunottaren Tricia Helferin, 48? Tältä hän näyttää nykyään

Kukapa unohtaisi?

15.8.2022 05:30

Moni muistanee edelleen hyvin Taisteluplaneetta Galactica -sarjan Tricia Helferin, 48. Hänet on nähty Galacticankin jälkeen useissa tuotannoissa. Vuonna 2019 Helferiltä kysyttiin hänen suosikkitöistään.

Battlestar (Galactica) oli ensimmäinen sarjani ja se on edelleen yksi suosikeistani sarjaa kohtaan osoitetun yhä kasvavan rakkauden ja sarjan laadun vuoksi. Lähimmät ystäväni ovat Battlestar-porukasta, Helfer sanoi The AU -julkaisulle.

Tähti on nähty viime vuosina aika pirullisissa sarjoissa, sillä hän on ollut mukana Luciferissa sekä näytellyt Draculaa Van Helsing -sarjassa.

Helfer nähdään seuraavaksi Occupation Rainfall: Chapter Two -elokuvassa. Kyseessä ei ole mikään A-luokan tuotanto, ja edellisen osan IMDb-arvosana on 5,1.

Mukana on kuitenkin muutama tunnettu näyttelijä Helferin lisäksi. Elokuvassa nähdään Jason Isaacs, Danny Trejo ja Starship Troopersin Casper van Dien.

Elokuva kertoo Maan eloonjääneistä, joiden on kohdattava ulkoavaruuden tunkeutujien viimeinen hyökkäys ja liityttävä yhteen, jotta planeetan voisi pelastaa uhkaavalta tuholta.

Alla näyttelijän jakamia Facebook-julkaisuja.


Lähde: The AU

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa