Näin omituisella palkkiolla Hollywoodin megatähti suostui Deadpool 2 -cameorooliin

Alla spoilereita elokuvasta nimeltä Deadpool 2.

18.5.2018 20:58

Deadpool 2:n toinen käsikirjoittaja Rhett Reese paljasti juuri, kuinka tiimi sai Brad Pittin elokuvaansa.

Koska elokuva ei ota itseään vakavasti, vapauttaa se tietenkin myös tekijöidensä kädet. Leffassa nähdään Pittin lisäksi myös Matt Damon.

Mutta kuinka ihmeessä Pitt saatiin elokuvaan mukaan?

– Brad Pittin hahmo Vanisher on loppupuolen lisäyksiä. Se oli viimeinen asia, jonka kuvasimme. Brad suostui esittämään hahmoa todella, todella pienen pienestä palkkiosta sekä kupillisesta Starbucksin kahvia, jonka itse Ryan tarjoilee hänelle, Reese kertoo.

– Brad saapui paikalle, ja teki sen, koska hän on niin hyvä tyyppi ja hänen lapsensa rakastavat Deadpoolia. Ja tietenkin koska Ryan kysyi Bradilta ja hän sanoi kyllä. Seuraavaksi mies olikin jo studiolla. Kuvaukset kestivät puolisen tuntia. Se on hauska kohtaus. Voit kuulla, kuinka ihmisten leuat loksahtavat auki.

Lähde: Screenrant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia