Netflix nappasi jälleen potentiaalisen hitin – Minisarjan pääroolissa kaksinkertainen Oscar-voittaja

Milloin se nähdään, siitä ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Julkaistu:

Hollywood Reporter uutisoi, että Netflix on juuri ostanut Berliinin elokuvajuhlilla oikeudet Cate Blanchettin tuoreeseen minisarjaan Stateless.

Stateless on kuusiosainen sarja, jonka on määrä saada ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna. Sarja keskittyy neljään henkilöhahmoon: lentoemäntään, afgaanipakolaiseen, nuoreen kolmen lapsen isään ja kunnianhimoiseen byrokraattiin. Kaikki hahmot ovat ilmeisesti Australian pahamaineisessa pakolaisten pidätyskeskuksessa.

Sarja sai inspiraationsa tapauksesta, joka tapahtui Australiassa vuonna 2004: Saksan kansalainen Cornelia Rau asui vakituisesti maassa, josta hänet laittomasti otettiin säilöön. Sarjaa valmisteltiin viisi vuotta. Blanchettin lisäksi sarjassa nähdään muun muassa Dominic West.

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi

Aiheeseen liittyviä elokuvia