Nicolas Cagen Pig-elokuvan ohjaaja tekee seuraavaksi hehkutetun foliohattusarjakuvan adaptaation

Tämähän se vaikuttaa mielenkiintoiselta tarinalta kerrottavaksi.

24.4.2022 12:00

Nicolas Cagen tähdittämän hienon Pigin ohjannut Michael Sarnoski on käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Nick Drnason vuonna 2018 julkaistun sarjakuvaromaanin Sabrinan pohjalta elokuvan.

Sabrina on ensimmäinen sarjakuva, joka on nimetty Man Booker Prize -palkinnon ehdokaslistalle.

Tarina kertoo surevasta miehestä, jonka tyttöystävä Sabrina on kadonnut yllättäen. Masentunut mies muuttaa ilmavoimien tiedustelussa toimivan kaverinsa luokse asumaan.

Karmiva video Sabrinan katoamisesta lähetetään eri medioille. Alkaa 24-tunnin uutissykli, jonka aikana nämä kaksi miestä joutuvat toksisten foliohattuteoreetikoiden kohteeksi. Yleisö etsii ”totuutta” vaikka pakolla.

Kuulostaa tutulta jutulta jo ihan meidän omastakin reaalimaailmasta.

Sarnoski ohjaa seuraavaksi Hiljaisen paikan spinoffin, jonka jälkeen Sabrinan tuotanto käynnistyy.

Lähde: Dark Horizons

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia