SkyShowtimen valikoimassa on trilleri Hiipivää kauhua (Fear, 1996). Elokuvan pohjalta on kehitteillä parhaillaan myös sarja.
16-vuotias tyttö ryhtyy seurustelemaan hurmaavalta vaikuttavan nuoren miehen kanssa, jonka ihailu häntä kohtaan muuttuu pakkomielteeksi. Pian tapahtumista kehkeytyy painajaismaisia.
Ohjauksesta vastaa James Foley. Pääosissa nähdään Mark Wahlberg, Reese Witherspoon sekä William Petersen.

Hiipivää kauhua (Fear, 1996).
Leonardo DiCapriota harkittiin David McCallin rooliin, mutta DiCaprio ei pitänyt itseään sopivana, mutta hän ehdotti Foleylle Mark Wahlbergiä. Foley ja Wahlberg viettivät päivän yhdessä, keskustellen roolista, mutta Foley kertoi myöhemmin Wahlbergille, ettei häntä valita rooliin.
Wahlbergille tarjottiin kuitenkin mahdollisuutta tulla koe-esiintymään David-hahmon rikollisystävän rooliin, jolloin hän teki koe-esiintymisellään niin suuren vaikutuksen Foleyhin, että tämä kertoi studiolle perääntyvänsä elokuvan ohjaamisesta, jos Wahlberg ei saisi esittää Davidia.
Mainittakoon myös, että elokuvaa katsoessa voi huomata, että kun David sanoo Nicolelle ”rakastan sinua”, tai Nicole saman Davidille, toinen ei vastaa koskaan takaisin. Alla traileri.
Lue myös: Somensa tuhonnut Alicia Vikander täytti 35 vuotta – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

Lähde: IMDb, The Nerd Stash