Nyt Viaplayssa: Natsit saavat kyytiä tässä sotaseikkailussa – ohjaaja oli lähellä heittää hanskat naulaan

IMDb-arvosana on 8,3.

2.1.2022 04:00

Elisa Viihde Viaplayssa on nyt sotaisa seikkailu Kunniattomat paskiaiset (2009).

Quentin Tarantinon sotaelokuvassa viillettää erikoinen porukka natsien metsästäjiä. He väijyvät uhrejaan natsien miehittämässä Ranskassa, ja samalla natseilta paennut nainen punoo juonta kostaakseen miehittäjille. Lopulta polut kohtaavat.

Episodin viiden tähden arvostelussa kirjoitettiin näin:

”Pittin vetämän ryhmän, johon matkan varrella liittyy muutama tärkeä sivuhenkilö, suoraviivainen brutaalius määrittää elokuvan mission, mutta elokuvateatterin omistajan, Mélanie Laurentin esittämän Shosanna Dreyfusin tarina antaa sille tarvittavan sielun. Kumpikin tarvitsee silti vielä katalysaattorin, jollaisena toimii Cannesissa parhaan miesnäyttelijän palkinnon roolistaan saaneen Christoph Waltzin esittämä natsiupseeri Hans Landa. Juutalaisten metsästäjänä ja turvallisuuseksperttinä kunnostautunut Landa on kiehtovimpia pahiksia pitkään aikaan, päällisin puolin ylettömän charmikas, heti pinnan alla jäätävän uhkaava ja sisimmässään puhtaasti paha.

Tuttuun Tarantino-malliin elokuva sisältää lukemattomia kunnianosoituksia ja viittauksia muihin teoksiin, hulvattomimpana yhtä paskiaisista esittävän Eli Rothin ohjaama, Leni Riefenstahlia kanavoiva elokuva elokuvassa. Joidenkin viittausten ja musiikkivalintojen mielekkyyden voi asettaa kyseenalaiseksi, mutta silti Tarantinon paluu osoittaa, että hän on edelleen mestari napsimaan populaarikulttuurin palasia ja muodostamaan niistä jotain uutta, ainutlaatuista ja sataprosenttisesti viihdyttävää.”

Tarantino oli lähellä hylätä elokuvan, koska Landan roolia ei saatu täytettyä sopivalla näyttelijällä. Lopulta Waltz koe-esiintyi ja tekijät tiesivät löytäneensä täydellisen näyttelijän kyseiseen rooliin. Tarinaa säestävät myös muun muassa Brad Pitt, Michael Fassbender ja Diane Kruger. Alla traileri.

Lue myös: Nyt HBO Maxissa: Kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi äänestetty sotaelokuva – järjettömän raaka kohtaus leikattiin pois – Episodi.fi

Lisää luettavaa