Nyt Yle Areenassa: Hillitön lyhytelokuva tisseistä Armomurhaajan ohjaajalta

Lyhäri löytyy Areenasta vielä noin kuukauden ajan.

28.6.2018 21:46

Yksi viime vuoden parhaista elokuvista oli Teemu Nikin synkeä komedia Armomurhaaja. Nikki on tehnyt tuottajansa kanssa lukuisia räävittömiä lyhytelokuvia ja nyt yksi niistä on nähtävillä Yle Areenassa.

16 minuutin komedia Tissit kertoo Pipsasta, joka on kyllästynyt siihen kun miesasiakkaat valitsevat aina hänen kollegansa Kaarinan kassan. Pipsa uskoo sen johtuvan Kaarinan rinnoista, jolloin hän päättää keksiä asialle ratkaisun.

Vuonna 2014 valmistuneen lyhytelokuvan pääosassa nähdään Nikin luottonäyttelijä Hannamaija Nikander. Tissit nähtävillä Yle Areenassa heinäkuun loppuun asti.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia