Nyt Yle Areenassa: Seksiä tihkuva klassikko, joka sai viisi Oscar-ehdokkuutta ja huonon uusintafilmatisoinnin

Tämä elokuva on nähtävä.

10.2.2019 23:01

Vuonna 1966 julkaistu, myöhemmin klassikon aseman saanut Lewis Gilbertin satiirinen draamakomedia Alfie – naisten viettelijä oli yksi niistä elokuvista, jotka tekivät Michael Cainesta tähden. Elokuva kertoo Cainen näyttelemästä Alfiesta, joka rakastaa seksiä ja pyörittelee naisia haluamallaan tavalla 1960-luvun Lontoossa.

Elokuva sai Cannesin elokuvajuhlilla erityismaininnan ja myöhemmin mm. viisi Oscar-ehdokkuutta: parhaasta elokuvasta, miespääosasta, naissivuosasta Vivien Merchantille, käsikirjoituksesta ja laulusta.

Elokuvasta tehtiin vuonna 2004 samanniminen uusintafilmatisointi, jonka pääroolissa nähtiin Jude Law. Elokuva ei ollut yhtä onnistunut, varsinkaan jos sitä vertaa alkuperäiseen mestariteokseen.

Kuva elokuvasta Alfie

Lisää luettavaa