Ohhoh! The Walking Dead -sarjasta ensi kaudella lähtevä tähti palaakin takaisin?

Spoileri ensi kaudella sarjasta lähtevästä hahmosta.

30.9.2018 08:31

The Walking Dead -sarja menettää ensi kaudella kaksi tärkeää hahmoa, Rickin ja Maggien. Molemmat käsikirjoitetaan ulos sarjasta, mutta nyt on käynyt ilmi, että Maggie saattaa palata takaisin.

Cohan on itse jo varmistanut, että Maggie ei kuole, joten hänelle jää ovi auki paluuta varten. Tiettävästi paluu tapahtuisi jo kaudella 10, heti seuraavan kauden jälkeen. Voikin kysyä, voiko Cohanin ”lähtöä” edes kutsua lähdöksi, jos väliin ei jää kauttakaan.

Sarjan nykyinen vetäjä Angela Kang sanoi, että ensi kausi tulee pitkälti keskittymään Maggieen. Kang toivoi, että Maggie palaisi kaudelle 10 viemään henkilökohtaisen tarinansa loppuun. Ajatukselle on ollut myötämielinen myös Cohan itse.

– Olemme suunnitelleet hiukan lisää tarinaa Maggielle, Laurenkin haluaa sitä. Se on pieni juttu hänen aikataululleen, mutta toivottavasti saamme hänet takaisin ensi kaudella, Kang tuumi.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia