Yllätystieto – Andrew Lincolnin piti lähteä viime kaudella The Walking Dead -sarjasta

Spoileri tulevan kauden tapahtumista.

27.9.2018 23:55

The Walking Dead -faneilla on edessään katkera ensi kausi, kun sekä Andrew Lincoln että Lauren Cohan kirjoitetaan sarjasta ulos. Siitä, miten poistuminen tapahtuu, ei ole vielä tietoa.

On myös mahdollista, että molemmat hahmot palaavat vielä takaisin. Kumpikaan hahmoista ei nimittäin vihjailujen mukaan välttämättä tule kuolemaan.

Uusien tietojen mukaan oli lähellä, ettei Lincoln lähtenyt sarjasta jo viime vuonna.  Näyttelijä oli ajatellut sarjan vetäjän Scott Gimplen kanssa jo monta kautta aiemmin, että Rick poistuisi sarjasta kaudella kahdeksan.

Lincolnin mukaan se ei kuitenkaan onnistunut ”asioiden monimutkaisuudesta” johtuen. Kahdeksannesta kaudesta tulikin näyttelijän mukaan pohjustus sarjasta poistumiselle kaudella yhdeksän.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia