Oscar-ehdokkuuden saanut näyttelijäikoni sairaalaan aivohalvauksen vuoksi – Uuden elokuvan kuvaukset keskeytetty

Pikaista paranemista.

26.11.2019 22:30

Variety kertoo, että näyttelijäikoni, Oscar-ehdokas Catharine Deneuve joutui kuun alussa sairaalahoitoon Pariisissa lievän aivohalvauksen seurauksena.

76-vuotiaan Deneuven kerrottiin saaneen iskeeminen aivohalvaus, joka johtui tietojen mukaan väliaikaisesta aivojen verenkiertohäiriöstä. Deneuve oli kuvaamassa Emmanuelle Bercotin uutta elokuvaa De Son Vivant, kunnes hädet kiidätettiin sairaalaan. Produktio on tällä hetkellä seisahduksissa.

Deneuve on yksi Ranskan legendaarisimpia elossa olevia näyttelijöitä. Hänen ikonisiin elokuviinsa lukeutuu mm. Jacques Demyn musikaali Cherbourgin sateenvarjot, Roman Polanskin trillerissä Inho, Lars von Trierin Dancer in the Dark ja Francois Ozonin 8 naista. Hän on näytellyt myös Luis Bunuelin ja Francois Truffautin elokuvissa.

Kuva elokuvasta DVTV

 

Lisää luettavaa