Oscar-voittaja muistelee katastrofielokuva Catsia, kertoo että räkä oli aitoa: ”En tiennyt, että minulla on korvat ja häntä”

Unohtumaton elokuva.

30.8.2021 11:01

Empire haastatteli Oscar-voittaja Jennifer Hudsonia, joka muisteli Tom Hooperin katastrofaalista musikaalielokuvaa Catsia. Hudson kuulemma huokaisee, kun elokuva nostetaan esille.

”Minulle Grizabella oli melkein liian tunteellinen. Kuinka monta kyyneltä hän voi itkeä?”, Hudson kertoo. Hänen näyttelemänsä Grizabella on yksi musikaalin avainhahmoista, joka esittää esityksen kuuluisimman laulun, Memories.

”En tiennyt, että minulla on korvat tai häntä”, Hudson nauraa, kun häneltä kysytään mitä hän ajatteli elokuvan teknologisesta saavutuksesta. Hudson kertoo, että elokuvan kuvaukset olivat hänelle raskasta ja tunteellista aikaa. ”Hahmoa hyljeksittiin jatkuvasti. Hän oli pohjalla, ja minun piti kantaa kaikkea sitä. Lauloin kappaleen joka kerta livenä, räkä mikä nenästäni tuli ulos oli aitoa.”

Hudson kertoo myös, että hankki kissan valmistautuessaan elokuvaa varten. Kissa sai nimekseen Grizabella.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia