Rosario Dawsonilla oli yllättäen tietoa Punisherin kohtalosta – kertoi tulevasta C2E2-tapahtumassa

Sarjan faneja miellyttänee Dawsonin sanat.

8.8.2022 11:00

Päivitys 9. elokuuta kello 12:30. Ashley Eckstein oli Ahsokan ääninäyttelijä The Clone Wars -sarjassa.

The Punisher -sarjasta päästiin nauttimaan Netflixillä vain kahden kauden ajan. Monia jäi kismittämään lyhyeksi jäänyt sarja, mutta Jon Bernthalin näyttelemä Punisher saattaa vielä palata.

Star Wars -sarja Ahsokan tähti Rosario Dawson avasi sanaisen arkkunsa aiheen tiimoilta C2E2-tapahtumassa. Hän antoi ymmärtää, että Punisher palaa, ja Jon Bernthal on edelleen pääroolissa. Dawson on luotettava lähde, sillä hän on näytellyt Claire Templeä useissa Marvel-sarjoissa.

Dawson oli innoissaan kertoessaan, että The Punisher on jälleen palaamassa Jon Bernthalin kera. Dawsonilla ei ollut muuta kerrottavaa sarjasta, eikä Marvel ole vielä varmistanut asiaa. Mutta ainakin vaikuttaisi siltä, että Punisheria ei ole vielä kuopattu.

Dawsonin tulevista suunnitelmista voisi mainita, että hänet nähdään Disney Plussan -Star Wars -sarjassa Ahsoka. Dawson näytteli Ahsokaa aiemmin The Mandalorianissa.

Ahsokan käsikirjoittajana toimii Dave Filoni, ja sarja on tulossa Disney Plussaan vuonna 2023. Voit katsoa videon Dawsonin C2E2-kommentista alta.

Lue myös: Disney Plussasta voi katsella nyt pätevän mysteerileffan – GoT-tekijä David Benioffin ensimmäinen käsikirjoitus – Episodi.fi

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa