Ruotsalaiskomedian uusintafilmatisoinnissa nähdään Tom Hanks – mukana nimekäs Bond-ohjaaja

Kuvaukset myöhemmin tänä vuonna.

26.1.2022 11:01

Empire uutisoi, että myöhemmin tänä vuonna kuvattavaan Hollywood-uusintaversioon ruotsalaiskomediasta Mies joka rakasti järjestystä, on nyt löydetty ohjaaja.

Englanniksi elokuva kulkee nimellä A Man Called Ove ja päärooliin on ollut kiinnitettynä jo melkein viisi vuotta Tom Hanks. Nyt mukaan on saatu myös nimekäs ohjaaja, kun Marc Forster on mukana. Alkuperäisen elokuvan on ohjannut Hannes Holm.

Forster on ohjannut aiemmin muun muassa elokuvat Finding Neverland – tarinan lähteillä, World War Z, Leijapoika, Aidosti outoa, Monster’s Ball ja 007 Quantum of Solace.

Uusintafilmatisoinnin käsikirjoittaa David Magee, joka teki Forsterin kanssa yhteistyötä jo Finding Neverlandissa.

Lisää luettavaa