Salma Hayekin housut meinasivat pudota Magic Miken kuvauksissa, aiheutti vaaratilanteen: ”En muistanut oliko minulla alusvaatteita”

Napa näkkyy, naapurin koirat nauraa.

31.1.2023 22:31

Näyttelijä Salma Hayek kertoo hengenvaarallisesta tilanteesta Jimmy Kimmel Livessä, joka meinasi koitua hänen sanojensa mukaan kohtalokkaaksi Magic Mike’s Last Dance -elokuvan kuvauksissa.

”Yhdessä kohtauksessa, joka ei päätynyt elokuvaan, seison käsilläni ja jalkojeni piti olla ylhäällä. Ylösalaisin suuntavaisto katoaa, enkä tehnyt mitä minun piti, joten harjoituksissa kaaduin ja löin melkein pääni”, Hayek sanoo.

Channing [Tatum] piti minua housuistani kiinni ja olin todella huolissani, koska housuni alkoivat valua, enkä muistanut oliko minulla alusvaatteita sillä hetkellä päällä. Sen sijaan, että olisin pitänyt käsiä ylhäällä ja suojannut päätäni, pidin housuista kiinni.”

Ihmiset tulivat auttamaan Hayekia ja Tatum kysyi mikä Hayekia vaivaa. ”Mikä minua vaivaa? Sinä melkein tapoit minut!”

Lisää luettavaa