Seksiahdistelusta syytetty Louis CK keksi miten julkaista perutun elokuvansa

Kaikki ei vielä täysin selvää.

9.12.2017 10:45

Kerroimme aiemmin, että myös koomikko Louis CK on joutunut seksuaaliahdistelusyytösten kohteeksi. Kohun seurauksena muun muassa hänen elokuvansa I love you, Daddy hyllytettiin Sonyn omistaman The Orchard -jakeluyhtiön toimesta.

Louis CK on nyt väitetysti päässyt sopuun The Orchardin kanssa siltä osin, että koomikko ostaa elokuvan teatterilevitysoikeudet itselleen. Raportoidusti CK maksaa The Orchardille takaisin kaikki rahat, mitä se käytti elokuvaan.

Ei ole vielä vielä selvää, mitä hän aikoo tehdä elokuvalla, mutta todennäköisesti mielessä on sen rahallinen hyödyntäminen julkaisun muodossa tavalla tai toisella.

AV Club arveli, että tähti saattaisi laittaa sen nettisivulleen katsottavaksi maksua vastaan. Hän on tehnyt näin myös Horace & Pete -tv-sarjan kohdalla.

Lähde: AV Club

Lisää luettavaa