Seth Rogen muisteli hankalia Paksuna-leffan kuvauksia – näyttelijä itki ja kuvausryhmä joutui oksentamaan

Itkukin pääsi.

21.1.2022 22:45

Hollywood-näyttelijä Seth Rogenin ura sai paljon nostetta vuoden 2007 elokuvan Paksuna myötä. Hän näytteli Judd Apatowin ohjaamassa leffassa muun muassa Katherine Heiglin kanssa. Elokuvan tarinassa Rogenin ja Heiglin hahmot päätyvät harrastamaan seksiä, ja vahingossa Heiglin hahmo päätyy raskaaksi.

Elokuva täyttää jo 15 vuotta, joten Rogen muisteli hetkiä sen kuvauksista. Hänelle tuli mieleen erityisesti hankala kuvauspäivä, jonka vuoksi moni päätyi oksentamaan.

Tuona haasteellisena päivänä näyttelijät ja kuvausryhmä olivat kalifornialaisessa huvipuistossa. Elokuvassakin nähtävät hetket eivät ole pelkkää näyttelemistä, sillä Rogenin mukaan Jay Baruchelin tuskaiset ilmeet huvituksissa ovat aitoja.

– Se päivä oli perseestä. Ja mielestäni se näkyy elokuvassa. Jaylla on täysi paniikkikohtaus. Ei, hän ei näyttele, hän on tyyliin: ”Vie minut pois tästä *itun vekottimesta”. Ja sitten meidän muiden piti ajaa sillä vielä 10 kertaa tai jotain sellaista paskaa. Ja me olemme siinä *itun putoavassa laitteessa. Jay oli kuin hermoromahduksen saanut, ja Jason (Segel) oli kuin ei olisi saanut happea, minä olin puoliksi pyörtynyt, puoliksi oksentamassa ja dramamiineissa (pahoinvointilääke) koko päivän, Rogen muisteli.

Baruchelilla on fobia liittyen vuoristoratoihin, ja häntä piti vakuutella kovasti, että hän suostui menemään siihen. Hän ei kuitenkaan suostunut menemään vuoristorataan kuin kerran. Baruchel sanoi tuolloin, että hän itki kyydin aiheuttaman järkytyksen vuoksi.

Päivän loputtua monet kuvausryhmän jäsenet ja näyttelijät olivat oksentaneet laitteissa vietetyn ajan vuoksi. Alla video tuosta ikävästä päivästä.

Lue myös: Nyt Viaplayssa: Margot Robbie sekosi kuvauksissa täysin – kuvaukset piti lopettaa, raivosi ja löi kollegaa – Episodi.fi

Lähde: CinemaBlend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia