Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia -ohjaaja tekee seuraavaksi vampyyrielokuvan

Kyllä, kiinnostaa.

6.2.2022 15:06

Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia -ohjaaja, Oscar-voittaja Peter Ramsey kehittelee tällä hetkellä historiallista Blood Count -nimistä vampyyrielokuvaa.

Elokuva perustuu Ramseyn isän kokemuksiin jazzmuusikkona 1950-luvun Las Vegasissa.

Ramsey on ohjannut aiemmin lähinnä animaatioita. Hän oli ensimmäinen tummaihoinen animaatio-Oscarin voittaja. Hän oli myös ensimmäinen tummaihoinen ison budjetin animaatioelokuvan ohjaaja, kun hän teki Dreamworksin Viisi legendaa (2012).

Ramsey on tehnyt myös Lost Ollie –nimisen animaatiota ja live-actionia yhdistelevän Netflix-elokuvan, joka julkaistaan tänä vuonna.

Hän työstää parhaillaan myös kuuluisan blues-muusikon Robert Johnsonin elämästä kertovaa elokuvaa. Johnsonin väitettiin myyneen sielunsa Saatanalle, niin yliluonnollisen hyvä hän oli soittamaan.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa