Stephen Kingin vanhasta kauhunovellista tehdään elokuva – tuottajana James Wan

Jee! Lisää Kingiä!

18.5.2024 21:32

Neon-studio on nousemassa hiljalleen isojen tekijöiden joukkoon tuottamalla erikoisia ja puhuttelevia pienen budjetin elokuvia.

Neon on tuottanut muun muassa Margot Robbien hienon I, Tonya -leffan sekä Vox Luxin, Apollo 11:n, Honeylandin, Parasiten, Portrait of a Lady on Firen, Titanen ja monia muita hienoja elokuvia.

Nyt Neon lyö hynttyyt yhteen Stephen Kingin, James Wanin ja ohjaaja Osgood Perkinsin kanssa.

Neon kävi kiivaan taistelun Kingin Apina-novellin pohjalta tehtävän elokuvan oikeuksista muiden studioiden kanssa. Oikeudet maksoivat lopulta seitsennumeroisen summan.

Apina on mukana vuonna 1985 julkaistussa Jälkeen keskiyön -novellikokoelmassa. King on kirjoittanut tarinan jo vuonna 1980.

Pääosissa nähdään Theo James (The White Lotus), Tatiana Maslany (She–Hulk: Attorney at Law), Elijah Wood (Maniac), Christian Convery (Sweet Tooth), Colin O’Brien (Wonka), Rohan Campbell (Halloween Ends) sekä Sarah Levy (Schitt’s Creek).

Ohjaaja Perkins (Gretel & Hansel, Longlegs) on myös käsikirjoittanut elokuvan.

Apina kertoo Halista ja Billistä, kaksosista, jotka löytävät isänsä vanhan apinan ullakolta. Samalla raakoja murhia alkaa tapahtumaan heidän ympärillään. Kaksoset päättävät heittää apinan roskiin ja jatkaa elämäänsä. Kuluu monta vuotta, mutta raa’at murhat alkavat taas. Veljekset päättävät tuhota apinan lopullisesti.

Ensi-illan odotetaan olevan ensi vuonna.

Lähde: Bloody Disgusting