Suicide Squad -ohjaaja katuu yhtä merkittävää tekijää elokuvassaan – ”Tuskailen tämän takia edelleen”

Elokuva on kriitikkojen heikosta vastaanotosta huolimatta tehnyt sievoisen summan rahaa.

Lukuisat katsojat ja kriitikot eivät olleet ainoita, jotka pettyivät nähdessään, miten pieni rooli Jared Leton esittämällä Jokerilla on Suicide Squad -elokuvassa.

Superpahiksista kertovan rymistelyn ohjaaja David Ayer on jälleen jalkautunut Twitteriin ja ottanut osaa elokuvasta käytyyn keskusteluun. Myös Ayer katuu sitä, että elokuvan pääpahiksena nähtiin Jokerin sijasta Cara Delevingnen esittämä Lumoojatar.

”Uskokaa pois. Tuskailen tämän takia edelleen. Kyllä, Jokerin olisi pitänyt olla pääpahis”, ohjaaja kirjoittaa.

Ayer kirjoittaa myös uskovansa, että Suicide Squad olisi saattanut olla isompi menestys, jos hän olisi tehnyt sen eri tavalla. Ohjaaja on aiemminkin ilmaissut toiveensa päästä aikakoneen kyydillä menneisyyteen, jotta voisi tehdä elokuvan uudelleen.

Lähde: Comic Book

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut