Guled & Nasra on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka on saanut ensi-iltansa Cannesin Semaine de la Critique -valikoimassa eli Kriitikoiden viikolla. Episodille kerrotaan, että Guled & Nasra on saanut inspiraationsa äkkikuolemasta. Kyllähän se sopii aihepiiriin.
– Se tapahtui perheessäni kymmenen vuotta sitten, suomalainen elokuvantekijä Khadar Ayderus Ahmed kertoo.
Ensi-iltapuheessa hän joutui nieleskelemään sanojaan silmät kostuen. Vuosikausia kestänyt tuotanto on vaatinut veronsa, mutta eipä eksytä aiheesta.
– Islamilainen hautajaisrituaali on koskettava mutta samalla myös todella pitkä. Veljeni kysyi, miten helppo se olisi suorittaa Afrikassa.
Pian Ahmed olikin jo kehitellyt tarinan miehestä, joka ”metsästää ruumiita työkseen”.
– Kansassani on paljon runoilijoita ja maa on täynnä heidän tarinoitaan. Halusin yhdistellä todellisuutta ja satua. Kouluni edessä oli joka päivä haudankaivajia, enkä oikeastaan kiinnittänyt heihin edes huomiota, Mogadishussa, Somaliassa syntynyt Ahmed kertoo.
– Lopulta tajusin kuinka surrealistista elämää he elävät. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan halua kohdata kuolemaa. Ja hän kohtaa kuoleman silmästä silmään joka päivä.
Hän on Guled, jota Omar Abdi näyttelee. Vaikka Guled kokee kuolemaa joka päivä, ei hän silti halua tuoda töitään kotiin, vaikka joutuukin kohtaamaan kuoleman uhkan vaimonsa Nasran kautta. Vaimo on sairastunut vakavasti ja tarvitsee kalliin leikkauksen. Guled ja pariskunnan poika Mahad haluavat pelastaa hänet.
– Yksikään näyttelijä elokuvassa ei ole näytellyt aiemmin, joten tehtäväkseni jäi opastaa ja ohjata heitä parhaani mukaan. Olin onnekas, koska löysin näin lahjakkaita ihmisiä, Ahmed kertoo.
– Oli uskomatonta nähdä kuinka Nasraa näyttelevä Yasmin Warsame heittäytyi näin vaativaan rooliin. Halusin näyttää elokuvallani hellyyttä. Olin onnekas, että he pystyivät antamaan itsestään juuri sitä mitä halusin. Elokuva on myös naisvetoinen. Ilman heitä elokuvassa ei olisi edes tarinaa.
Ahmed saa kiittää tuotantoyhtiö Bufon Misha Jaaria, Mark Lwoffia ja Risto Nikkilää mahdollisuudesta palata Somaliaan.
– Somaliassa on tehty joitakin elokuvia aiemmin, mutta somalit eivät ole niitä tehneet. En ole katsonut koskaan somalialaista elokuvaa elokuvateatterissa, Ahmed kertoo.
Ahmed haluaa lisätä, että vaikka uutisissa nähdään Somaliasta lähinnä negatiivisia asioita ja julmuuksia, voi Guledin ja Nasran maailma olla myös kaunis.
– Halusin juuri sitä, ja keskustelimme aiheesta paljon kuvaaja Arttu Peltomaan kanssa. Vaikka elokuvassa on rankkoja aiheita, halusin sen olevan värikäs ja kaunis.
Ja sehän on värikäs ja kaunis – vaikka ehkä vain hetkittäin. Eräässäkin kohtauksessa hahmot menevät kuokkimaan hautajaisiin vain koska voivat tehdä niin, tai kun heidän kodissaan kuvataan läheisyyttä lähes taivaallisessa valossa.
– Ihmiset nauravat jopa äärimmäisessä köyhyydessä. Ihmiset nauttivat hetkistä eivätkä halua valittaa liikaa siitä mitä heillä on ja mitä ei. Ei Djiboutissa ole ghettoa, se on länsimainen termi. Halusin näyttää kauneutta, koska ainakin minut kasvatettiin lempeässä, myötätuntoisessa ja täysin hullussa kodissa. Länsimaisen katsojan silmin tämä voi näyttää pimeältä ja masentavalta, mutta en minä ainakaan allekirjoita niitä juttuja. Halusin kertoa tarinan siitä, miten minä näen asian.
