Yksi lähihistorian (tai ehkä kaikkien aikojen) omituisimmista Cannesin ensi-iltaelokuvista on Leos Caraxin ohjaama Annette. Ylipitkässä musikaalissa nähdään Adam Driver syömässä banaaneja. Katsojia kehotettiin avajaispuheessa pitämään buuaukset ja pierut omana tietonaan, mikäli sellaisia haluja tulee.
Edgar Wright nosti vihdoin ja viimein tapetille Sparks-nimisen 1970-luvulla Los Angelesissa perustetun bändin. Annette on Sparksin veljesten Ron ja Russell Maelin käsikirjoittama elokuva, jossa Marion Cotillard esittää oopperalaulajaa ja Driver hänen rakastettuaan Henry McHenryä, nyrkkeilijän kaavussa haahuilevaa koomikkoa. He rakastuvat ja saavat lapsen, Annetten. Annette on muuten puinen nukke, eikä ketään tunnu se kiinnostavan.
– Uskoisin, että musiikin ja elokuvan välinen avioliitto kiehtoo meitä niin paljon, koska se on kaukana kaikesta siitä, mitä normaalisti teemme. Se aktivoi meissä aivan uudenlaisia lihaksia, joita emme käytä silloin, kun sävellämme pelkästään musiikkia. Jo pelkkä ajatus yhteistyöstä diktatuurimme sijaan oli oppimiskokemus, Sparksin Ron Mael kertoo lehdistötilaisuudessa.
– Olemme jo pitkään halunneet tutkia uudenlaisia keinoja säveltää popmusiikkia. Halusimme säveltää tarinavetoisen albumin, joten lähdimme kahdeksan vuotta sitten Cannesiin tapaamaan Leosia, koska hän käytti erästä kappalettamme Holy Motors -elokuvassaan. Emme todellakaan pettyneet, kun tapasimme hänet, Russell Mael lisää.
– Meillä oli tämä Annette-niminen tarina ja lähetimme sen puhtaasta uteliaisuudesta hänelle. Maailmassa ei ollut pitkään aikaan olemassa muita kuin me kolme. On todella harvinaista löytää sielunystävä, joka vieläpä haluaa omistaa monta vuotta elämästään tällaisen tekemiselle.
Carax ei totisesti pidä kiirettä. Tällä kertaa hän halusi hahmojen olevan puhtaan vilpittömiä. Hän halusi myös musiikkia – paljon musiikkia.
– Kaipa tämä syntyi puhtaasta turhautumisesta, koska en ole muusikko, en ole yksi veljistä. En pysty kiertämään maailmaa soittimen tai oman ääneni avulla, ohjaaja Leos Carax kertoo.
– Musiikki hylkäsi minut lapsena. Pystyn ”säveltämään” elokuvieni avulla. Olen aina halunnut tehdä elokuvan musiikin sisällä olevasta musiikista. Samahan se on oopperassa: sinulla on libretto [teksti] ja kokonaisuu pyrkii sekoittamaan pääsi.
Driver on ollut tuotannossa mukana jo seitsemän vuotta. Hän ei näyttele pelkästään miespääosaa vaan on myös yksi tuottajista. Hän laittoi myös muut näyttelijät työskentelemään rahojensa eteen.
– Elokuvan erikoisuus piilee siinä, että laulut on nauhoitettu livenä paikan päällä, Marion Cotillard sanoo.
– Normaalisti musikaalien laulut nauhoitetaan studiossa. Nyt ne nauhoitettiin kuvauksissa. Ääni muuttuu jokaisen liikkeen myötä, joten jouduin opettelemaan laulamista makuuasennosta, kävellen, juosten ja jopa aivan taivuksissa.
Oopperaa Cotillard ei tuntenut etukäteen laisinkaan.
– Kuuntelin Carmenia paljon 15-vuotiaana. Näin kuitenkin ensimmäisen oopperani vasta kun valmistauduin elokuvan kuvauksiin, ja se oli shokki. Heidän äänensä koskettivat minua syvästi. Esiintyjillä on syvä yhteys tunteisiin. Tunteet taas muokkaavat heidän ääntään.
Annette synkkä tarina. Pariskunta pysyy onnellisena, kun he menestyvät yhdessä. Kaikki menee pilalle, kun toinen alkaakin menestymään paremmin.
– Siinä on ehkä ennemminkin kyse tunnustuksesta kuin maineesta. Me kaikki haluamme sitä, Cotillard pohtii.
– Haluamme vanhempiemme, perheemme ja kavereidemme tunnustusta. Haluamme löytää paikkamme maailmassa. Olen jo tunnettu ihminen, mutta haluan sitä silti aina vain lisää. Tämä on elämäni suurimpia mysteereitä: miksi ihmeessä haluan tuntemattomien ihmisten katsovan, kuulevan ja rakastavan minua? Se voi kasvattaa itseluottamusta tai se voi tuhota sinut, etenkin jos olet hieman liian itserakas.
Rillit huurussa -sarjan Simon Helberg on samaa mieltä. Helberg näyttelee elokuvassa orkesterinjohtajaksi halajavaa miestä.
– Huomaat toisinaan, että menet liian pitkälle, kun kurkottelet parrasvaloja. Välillä sinun pitää vain hyväksyä tosiasiat, jotta et menisi aivan pilalle maineen ja mammonen himoissa, Helberg sanoo.
Ehkä kannattaisi kuunnella Helbergiä, sillä elokuvassa hänen hahmonsa käy Driverin näyttelemän Henryn hermoille ja heidän välille syntyy fyysinen riita.
– Ei minulla ollut mitään mahdollisuuksia Adamia vastaan, Helberg myöntää.
– Pelkäsin, että hän heittää minut uima-altaaseen tai pitkin puskia, kun hän nosti minut rinnuksista ylös. Hän on melko iso, vaikka se ei välttämättä välity valkokankaille. En voinut muuta kuin alistua.
Kuvauskokemus oli varmasti kaiken sen arvoinen jo pelkästään paljon hehkutetun Cannesin glamourin takia.
– Kuvauksiin saapuminen oli kuin kirkkoon meno. Se oli syvällinen ja hiljainen kokemus, Helberg kertoo ja antaa vuoron ohjaaja Caraxille.
– Minun pitää päästä kuselle, mutta tulen takaisin, Carax sanoo ja poistuu huoneesta niin pian kuin vain voi.
Odotamme edelleenkin hänen paluutaan takaisin.
