Paul Verhoevenin eroottinen nunnaelokuva sai ensimmäisen kuuman trailerinsa

Aijai! Pääsisipä tämän jo näkemään.

5.5.2021 13:29

Paul Verhoeven on tunnettu satiiristaan ja pimeästä huumorintajustaan. Hän ei myöskään arastele ravistella yhteiskunnan tabuja ja mätäpaiseita.

Verhoevenin uusin elokuva Benedetta on valittu myös tämän vuoden Cannesiin. Teatteriensi-ilta on heinäkuussa.

Tositapahtumien inspiroiman elokuvan pääosissa nähdään Virginie Efira, Charlotte Rampling, Daphné Patakia, Lambert Wilson ja Olivier Rabourdin.

Elokuva sijoittuu ruton runtelemalle 1400-luvulle. Benedetta Carlini (Efira) saapuu toscanalaiseen nunnaluostariin Italiassa. Benedetta on jo varhaisiällä todistanut pystyvänsä ihmetekoihin.

Elokuva perustuu historioitsija Judith C. Brownin vuonna 1986 julkaistuun Immodest Acts: The Life Of A Lesbian Nun In Renaissance Italy.

Ellen käsikirjoittaneen Verhoevenin ja David Birken rustaama tarina sekoittaa lesboerotiikkaa uskonnollisuuteen ja pohtii mitä niiden aiheuttama pöyristyminen aiheuttaa pienessä yhteisössä. Noitavainot tapetilla siis.

Alla traileri ja julisteet.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia