Suomalaisohjaaja Cannesissa: ”Kenestä tahansa voi tulla kusipää”

Teppo Airaksisen vuonna 2017 Juryn erikoismaininnalla palkitun Katon ja Mikko Myllylahden viime vuonna Kriitikoiden viikolla esitetyn Tiikerin vanavedessä jälleen yksi suomalainen lyhytelokuva matkaa Cannesiin. Teemu Nikin All Inclusive on ratkiriemukas ja tuskallisen synkkä tarina keski-ikäisestä Kalervosta (Lauri Maijala). Kukaan ei arvosta häntä, kunnes eräänä päivänä salaperäinen Annukka (Hannamaija Nikander) antaa hänelle oudon lahjan: rannerenkaan, joka välittömästi tekee miehestä kaikkivoivan. Päähän potkittuun mieheen pihkaantunut tyttö saa kuitenkin ikävän yllätyksen.

 

Teemu Nikin kieroutunut, elokuvissa Lovemilla ja Armomurhaaja suorastaan kouriintuntuva kiero huumorintaju on tuonut hänelle uskollisia seuraajia sekä mahdollisuuden edustaa Suomea Oscareissa. Kaikista säännöistä piittaamaton All Inclusive tuntuu ihastuttavan epämiellyttävine väkivallanpurskeineen kuitenkin hyvin epäsopivalta sisällöltä ranskalaisfestivaalille. Ja hyvä niin.

– En oikeasti uskonut, että elokuva pääsisi Cannesiin, uuden NIMBY-kokopitkänsä kuvauksiin valmistautuva Nikki hekottelee Episodin haastattelussa. – Mutta olin toiveikas, ja kun elokuva valmistui sopivaan aikaan, niin miksi en yrittäisi? Tosin minulla on aikaa vain vastaanottaa palkinto ja kiiruhtaa kotiin.

Hänen lyhärinsä perusteella Cannesin on parempi tehdä kuten hän sanoo.

Myös Zach Lipovskyn ja Adam Steinin tuoreessa Freaks-elokuvassa ihmiset saavat uskomattomia voimia. Ohjaajat väittävät, ettei kukaan sanoisi pukeutuvansa viittaan tai käyttävänsä niitä rikoksia vastaan taistelemiseen. Sen sijaan, ex-puolison vakoileminen näkymättömänä…

– Aluksi ajatus voimista tuntui hauskalta, mutta sitten tajusin, että ne korruptoisivat minut välittömästi. Minusta tulisi tunnissa kusipää. Tai diktaattori! Kuvittele joku, jota on sorsittu koko hänen elämänsä ja joka saa tilaisuuden kostaa. Osaisiko hän enää pysähtyä?

– Halusin yleisön olevan Kalervon puolella, toivovan hänen tasoittavan puntarit. Sitten alkaa tajuta, että vaikka häntä on satutettu ja hän vaikuttaa mukavalta kaverilta, sisimmässään hän on vain taas yksi paskiainen. En tarkoita, että kiusatut ihmiset ansaitsevat kohtelunsa koska ovat pönttöjä. Mutta kuka tahansa voi olla kusipää ja siksi on hyvä ettei kenelläkään ole tällaisia voimia. Ikinä ei tiedä käyttäisivätkö he niitä hyvään vai pahaan, ja valta turmelee. En oikein usko ihmiskuntaan, en ainakaan elokuvissani.

Siksikö halusit näyttää kuinka sorretusta tulee tilaisuuden tullen sortaja?

– Eikö niin ole tosielämässäkin? Koulukiusatuista tulee kiusaajia, ne joita on satutettu, satuttavat. Se on isompi kysymys kuin mitä lyhärini käsittelee, mutta seuraava elokuvani NIMBY sivuaa sitä myös tavallaan. Emme synny hyviksi tai pahoiksi. Olemme vain ihmisiä, ja meistä voi tulla kumpia tahansa. Kaikki on kiinni siitä kuinka maailma tai muut ihmiset kohtelevat.

Lovemillassa sinulla oli mukava tyyppi, joka ei enää halua kärsiä vaan muttuu mieluummin kokonaan toisenlaiseksi olennoksi.

Armomurhaajassa oli myös samanlainen teema, tosin ehkä enemmän pinnan alla. Minua kiinnostaa kuinka samanlaisia olemme, vaikka olemme erilaisia. Oikeasti, joka kerta kun kuvittelen tehneeni jotain uutta ja erilaista, huomaan tehneeni uudelleen saman elokuvan. NIMBY tuntuu hurjalta loikalta, mutta todennäköisesti muutaman vuoden kuluttua katson sitä ja ajattelen: ”Taas tämä tarina.”

Nikin elokuvat koostuvat mukavan arkisista elementeistä. Kalervon ranneke viittaa lomapaketteihin, joilla tungetaan hintaan sisältyvää sapuskaa naamaan viikon verran. Yleensähän supervoimat edellyttävät ainakin radioaktiivisen hämähäkin puraisua.

– En muista mistä sain idean ”All Inclusive” -rannekkeesta. Mutta sen kanssa voi tehdä mitä vain. Kaikki on mahdollista ja ilmaista. Halusin siitä myös jotain pientä, jotain mitä tyttö voisi itse tehdä. Se on rakkauden osoitus, joten rakkaus tekee miehestä pahan – mahtavaa! Nikki nauraa.

– Minusta on hieno ajatus, että kun todella välittää jostakin tästä tulee paskiainen. En oikeastaan edes ajatellut supersankarinäkökulmaa ennen kuin mainitsit siitä. Mikä nyt tuntuu hyvin hassulta.

Kalervon toimien seuraukset ovat ihastuttavan brutaaleja. Ja ratkiriemukkaita, sillä kun jollekulle tiuskaisee ”haista paska”, harvemmin oikeasti odottaa hänen tekevän niin. Ainakin toivottavasti.

– Aluksi ajattelin, että laitamme hänet tekemään hassuja asioita ihmisille. Kuten kun hän käskee uskotonta vaimoaan kävelemään ympyrää. Se tuntui hauskalta, mutta sitten tajusin kuinka kamalalta se oikeasti tuntuisi. Ja kun siitä aloittaa, ei voi kuin jatkaa ja tehdä asioita vieläkin pahemmiksi. Lyhäreissä on upeaa, että oikeasti voi laittaa ihmiset uskomaan, että he ovat katsomassa tavanomaista komediaa kivasta tyypistä, joka tasoittaa puntit, ja sitten muuttaa sen lähes kauhuelokuvaksi. Käsikirjoituksen ensimmäinen versio oli paljon kevyempi, mutta vain viikkoja ennen kuvauksia päätin mennä synkempiin vesiin. Minusta se oli hyvä valinta.

Se myös muuttaa koko tarinan dynamiikan. Yleensähän on vapauttavaa katsoa, kuinka joku nousee kiusaajiaan vastaan. Eikö huolestuttanut, että elokuvasta tulee liian kamala nautittavaksi?

– Minä nautin siitä, Nikki hekottaa. – Mahtavaa, jos pidit hänen muutostaan kamalana, sillä on ihanaa, kun pystyy shokeeraamaan yleisöä jollain tavalla. En halua shokeerata näyttämällä murhattuja vauvoja tai muuta liian graafista vaan hahmojen kanssa leikittelemällä. Kun joku, johon on tykästynyt, tekeekin jotain kamalaa!

Teemu Nikin All Inclusive kilpailee Cannesissa kymmenen muun 4 240 ehdokkaan joukosta valitun lyhytelokuvan kanssa. Claire Denis’n johtama jury valitsee voittajan 25. toukokuuta.

(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.