Tämä alkuperäinen Ghostbustersin pääosanesittäjä nähdään uudessa versiossa

Paul Feigin ohjaama uusi Ghostbusters-elokuva on saanut melko negatiivisen vastaanoton. Elokuvasarja aloitetaan uudestaan, ja Haamujengi on kokonaan roolitettu uudelleen. Pääosissa nähdään Kristen Wiig, Melissa McCarthy, Kate McKinnon ja Leslie Jones. Vanhojen elokuvien fanit voivat kuitenkin piristyä pikkuisen, sillä yksi alkuperäisistä Haamujengin pääosan esittäjistä nähdään elokuvassa cameo-roolissa.

15.7.2015 18:40

Alkuperäisissä elokuvissa Ray Stanzia esittänyt Dan Akroyd tullaan näkemään uudessa elokuvassa. Aykroyd kertoi asiasta Twitterissä, mutta poisti twiittinsä myöhemmin.

Ghostbustersin kuvauksissa kuvaamassa kohtausta, hauskan ja kauniin Kristen Wiigin kanssa. Uudet Haamujengiläiset ovat ihania, hulvattomia ja koviksia. Ilahduttavaa, kertoi Aykroyd poistetussa twiitissään.

Huhujen mukaan Aykroyd esittää uudessa elokuvassa taksikuskia, joka vetää autonsa tiensä sivuun ja huutaa jonkin ikonisen repliikin alkuperäisistä elokuvista.

Ghostbustersin ensi-ilta vuoden 2016 heinäkuussa.

Kuva: Haamujengi

Lähde: Screenrant

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa