Tänään tv:ssä: Kolmen Oscarin pysäyttävä tositarina Amerikan pimeältä aikakaudelta – huimassa tähtikaartissa muun muassa Brad Pitt

Viiden tähden elokuva tarjolla.

31.12.2019 05:00

Illalla nähdään televisiosta vuonna 2013 ensi-iltansa saanut 12 Years A Slave.

Elokuva kertoo New Yorkista orjaksi siepatusta kirjailijasta Salomon Northupista. Tarina perustuu Northupin itsensä kirjoittamaan kirjaan.

Elokuvan huimasta tähtikaartista löytyvät muun muassa Chiwetel Ejiofor, Michael Fassbender, Benedict Cumberbatch, Paul Dano, Garret Dillahunt, Paul Giamatti, Lupita Nyong’o, Sarah Paulson ja Brad Pitt.

Episodin arvostelussa elokuva sai viisi tähteä ja siitä todettiin muun muassa näin:

”Hollywoodissa Northupin tarina voisi helposti muuttua saarnaavaksi melodraamaksi, mutta McQueenin ohjauksessa siitä on tullut kaikkea muuta. 12 Years a Slave on todentuntuinen ja voimakas elokuva, jossa orjuudesta annetaan pelottavan realistinen kuva.”

12 Years A Slave voitti kolme Oscar-palkintoa. Elokuvassa on väkivaltaisia kohtauksia, jotka voivat olla ahdistavia.

Leffa nähdään Sub-kanavalta tänään 31.12.2019 kello 21.00.

Lisää luettavaa