Tenet ja Inception on sidottu ovelasti toisiinsa – voiko Tenetiä kutsua jopa jatko-osaksi?

Tästä puhuttiin paljon ennen elokuvan julkaisua: onko Tenet Inception 2? Siltä se vähän vaikuttaisi, vaikkei se perinteinen jatko-osa olekaan.

7.9.2020 16:22

Pitkä juttu lyhyesti: Christopher Nolanin Tenet ja Inception ovat hyvin lähellä toisiaan tarinallisen teorian tasolla. Tenet on ikään kuin Inceptionin sisarelokuva, ellei jopa jonkinlainen henkinen jatko-osa.

Screenrantin Simon Gallagher kirjoitti melko pitkän jutun näiden kahden elokuvan yhtäläisyyksistä.

Tenetin pääosaa näyttelevä John Davis Washington on myös vahvistanut, että elokuvat on sidottu toisiinsa. Näyttelijä ehdottikin, että elokuvat ovat ikään kuin naimisissa keskenään.

Inceptionissa asetetaan erilaisilla tekniikoilla ajatuksen siemen kohdehenkilön mieleen. Tästä johtuen kohdehenkilö luulee itse keksineensä juuri tämän neronleimauksen.

Tenetissä Washingtonin näyttelemälle Protagonistille tehdään samoin. Elokuvassa on muutama avainkohtaus, joissa tapahtuu Inceptionista tuttu siemenen istuttaminen

Ensimmäinen niistä tapahtuu, kun päähenkilö ”kuolee”. Näin Protagonisti ”keksii” Tenetin. Loppuelokuvan tapahtumat keskittyvätkin siihen, kuinka Robert Pattinsonin esittämän Neilin hahmo asettaa erilaisia ajatuksia ja ideoita Protagonistin mieleen. Tenet syntyy.

Eräänlaista aivopesua siis. Samoinhan tehtiin Inceptionissa. Ovelaa.

Mutta tapahtuuko Tenet sitten Inceptionin unimaailmassa? Siihen tuskin saamme koskaan varsinaista vastausta.

Lue pitkä teksti Screen Rantista.

Ja jos tähän hulluun teoriaan haluaa sukeltaa vielä syvemmälle, voi Yön ritari -trilogian yhdistää melko helposti sekä Inceptioniin että The Prestigeen. Nolanversumi räjäyttää mielen!

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia