Tiesitkö, että näillä kaikilla kuuluisuuksilla on suomalaisia sukujuuria? Katso yllättävä lista!

Listalla on näyttelijöiden lisäksi myös muita.

Inktastic-sivusto on listannut 13 amerikansuomalaista julkisuuden henkilöä. Suurin osa listasta on hyvin tuttua meille suomalaisille, mutta mukaan mahtui myös muutama yllätys.

Matt Damon lienee listan itsestäänselvin. Oscar-palkitun Damonin äidillä Nancy Carlsson-Paigella on sekä suomalaisia, että ruotsalaisia sukujuuria. Alunperin Nancyn sukunimisessä mainittu Paige oli muodossa Pajari.

Myös Oscar-palkitun Jessica Langen isoisä oli Suomesta. Hänen nimensä oli George Ilmar Sahlman.

Twin Peaksin luoja David Lynch on myös saanut ripauksen suomalaisuutta. Hänen isoisänsä oli ruotsinsuomalainen Sundholm, joka muutti aikanaan Suomesta Yhdysvaltoihin.

Näyttelijä Vanessa Williamsille selvisi DNA-testistä suomensukuisuutensa. Hänessä on 12 % suomalaista. Samoin näyttelijä-koomikko Leslie Mannin isoäiti Sadie Viola Heljä Räsänen syntyi suomalaisille maahanmuuttajille.

Jutussa mainitaan myös kirjailija Jean M. Auel ja muusikko Dave Mustainen suomalaiset juuret.

Kuva sarjasta Twin Peaks

 

 

Aiheeseen liittyvät jutut