Toimituksen suosikit – Turvallista joulua

Jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna ensi-iltaan saapuu viisi uutta nimikettä. Vaikka suoranaisia jouluelokuvia ei ole tarjolla, kaikki uutuudet edustavat lajityyppiensä turvallista keskilinjaa – yksi jopa kirjaimellisesti.

21.12.2018 15:23

Korkeimmalle uutuuksien joukosta kohosi laadukas kamaridraama The Wife. Björn Rungen tausta teatterissa näkyy, mutta tuotanto on korkealaatuinen ja näyttelijävetoinen. Jonathan Pryce ja etenkin Glenn Close loistavat pariskuntana, joiden liitto natisee salaisuuksien paineesta heidän valmistautuessaan vastaanottamaan miehen Nobel-palkintoa. Christian Slater ilahduttaa raikkaan niljakkaalla sivuosallaan.

Suomalais-ranskalainen Ailo – pienen poron suuri seikkailu on nimensä veroinen. Se kertoo pienen poron ensimmäisestä elinvuodesta Lapin kauniisti kuvatuissa maisemissa. Show’n tosin uhkaa varastaa tunturien lihapulla.

”Supersankarileffojen Lord of the Rings!”, ilahtui eräs toimittaja. Joku muu taas oli sitä mieltä, ettei Aquaman lunasta lupauksia, joita Justice League antoi nimihahmon omasta seikkailusta. Kaikki olivat kuitenkin sitä mieltä, että Jason Momoa on kuin tehty jäyhäksi merimieheksi.

Aikuisten pojan ohjaaja, mitä mainioin näyttelijäkaarti ja Kari Hotakaisen teksti pohjalla. Olisi helposti voinut kuvitella, että Ihmisen osa olisi pärjännyt paremmin Episodin toimituksen rankkauksessa. Arvioijan mukaan iso ongelma oli, että vakavista teemoistakin saadaan irti pääasiassa tyypillistä suomalaista farssia.

Jennifer Lopez tekee Second Act -elokuvassa mitä Jennifer Lopez tekee parhaiten: yrittää väittää, ettei ole miljonäärikaunotar vaan vain ihan tavallinen tyttö köyhistä oloista. Tekaistulla ansioluettelolla supermahdollisuuden saavan täydellisen naisen pyristelystä paremmissa piireissä ei kuitenkaan saada irti tarpeeksi hauskuutta tai koskettavuutta.

 

 

Lisää luettavaa