Tuulen viemää palasi kohun jälkeen suoratoistopalveluun – nyt alussa on professorin selitys sisällölle

Kertoo ainakin historiallisesta kontekstista.

25.6.2020 23:31

Tuulen viemää (1939) -elokuva on palannut HBO Max- suoratoistopalveluun. Se piti poistaa aiemmin tässä kuussa palvelusta, sillä sen sisältö aiheutti kritiikkiä. Elokuvan orjuuden kuvaus oli ainakin yksi ongelmakohta joillekin katsojille.

HBO Max lisäsi nyt elokuvan alkuun elokuvataiteen professori Jacqueline Stewartin johdannon. Hän kertoo ainakin elokuvan historiallisesta kontekstista.

Elokuva on inflaatio huomioiden maailman eniten lipputuloja kerännyt elokuva. Siinä näyttelee muun muassa Vivien LeighClark Gable ja orjaa esittävä Hattie McDaniel, joka voitti elokuvasta naissivuosan Oscar-palkinnon. McDaniel ei kuitenkaan saanut istua gaalassa kollegoidensa vieressä.

Kerroimme aiemmin, että brittiläisille tv-kanaville tulee varoituksia ohjelmien sisällöstä muun muassa animaatioelokuva Dumbon alkuun.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia