Tyhjin käsin kotiin – nämä elokuvat olivat Oscar-gaalan häviäjiä

The Shape of Waterin tekijä Guillermo del Toro oli Oscar-gaalan suurin voittaja parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen palkinnoilla. Gaalan päätyttyä oli kuitenkin myös häviäjiä, jotka jäivät tyhjin käsin.

5.3.2018 10:05

Greta Gerwigin ohjaama Lady Bird jäi vaille Oscar-patsaita, vaikka sillä oli viisi ehdokkuutta, mukaan lukien paras elokuva ja paras ohjaus. Naistekijän naiselokuvaa ei kuitenkaan palkittu, vaikka gaalassa huomioitiinkin naisia käsittelemällä näkyvästi #metoo-kampanjaa.

Netflix-tuotanto Mudboundille kävi samoin. Sille oli tarjolla useampikin tilaisuus tehdä historiaa. Kuvaaja Rachel Morrison oli Oscareiden historian ensimmäinen naisehdokas omassa kategoriassaan. Mary J. Blige taas oli ensimmäinen henkilö, joka on saanut ehdokkuuden sekä laulusta että naissivuosasta samana vuonna. Lisäksi elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Dee Rees olisi voittaessaan ollut ensimmäinen musta nainen, joka on palkittu parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Palkinnot jäivät kuitenkin saamatta.

Steven Spielbergin lehdistönvapautta käsittelevä elokuva The Post jäi myös vaille kultapystejä, vaikka etukäteen sitä pidettiin Oscar-rohmuna, koska Spielbergin lisäksi siinä oli mukana suositut Oscar-palkitut tähdet Meryl Streep ja Tom Hanks.

Phantom Thread (puvustus), Get Out (alkuperäinen käsikirjoitus), I, Tonya (naissivuosa) ja Call Me by Your Name (sovitettu käsikirjoitus) pärjäsivät paremmin mutta saivat kukin vain yhden palkinnon.

Lisää luettavaa