Viiden tähden kauhuklassikko Suspirian restauroitu versio nähdään myös Suomessa – uusi 4K-versio hyväilee kaikkia aisteja

Ei ole montaa legendaarisempaa kauhuleffaa kuin italialaismestari Dario Argenton vuonna 1977 ohjaama Suspiria. Leffasta on aiemmin ollut vain melko huonoja kopioita liikenteessä. Nyt siitä on tehty jopa kaksi eri restaurointia, joista toinen, saksalaisvoimin kunnostettu versio saapui myös Suomeen.

25.10.2017 17:38

Suspiria oli jo ilmestyessään upean näköinen elokuva. Sen värit, lavastus, Goblin-bändin musiikki ja tunnelma ovat erikoislaatuisia. Uusi 4K-versio palauttaa elokuvalle sille kuuluvan arvon. Leffateattereissa nähtävä uusi versio on komean näköinen ja kuuloinen viiden tähden paketti.

Jos uudesta versiosta jotain valitettavaa haluaa pakolla hakea, niin leffan punainen sävy on ehkä jo hiukan yliampuvaa, mutta se voi toimia myös tyylikikkana, jos sen niin haluaa nähdä. Se on kuitenkin suorastaan uskomattoman nätin näköinen näin vanhaksi elokuvaksi.

Suspiria täyttääkin tänä vuonna jo 40 vuotta. Se on siis keski-ikäinen, mutta onneksi sitä ei itse elokuvasta juurikaan huomaa. Se on edelleenkin lähes täydellinen kauhuelokuva.

Elokuvan erikoisesitykset alkavat 3. marraskuuta. Leffaa näytetään ainakin pk-seudulla, Lahdessa, Lappeenrannassa, Kuopiossa, Joensuussa, Tampereella ja Turussa.

Toivottavasti myös muita näytöksiä saadaan aikaiseksi, sen verran erikoistapauksesta on kyse. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä todellinen klassikko valkokankaalta!

Helsinki, Kinopalatsi 1 (4K) ti 7.11.
Helsinki, WHS Teatteri Union (4K) su 5.11.
Espoo, Omena (4K) ti 7.11.
Tampere, Niagara (2K) la 4.11.
Tampere, Plevna (2K) ti 7.11.
Turku, Kinopalatsi (2K) ti 7.11.
Lappeenranta, Strand (4K) ti 7.11.
Lahti, Kino Iiris (2K) pe 3.11.
Kuopio, Kino Kuvakukko (2K) la 4.11. & ma 6.11.
Joensuu, Kino Tapio (Cinemare-festivaali) (4K) la 25.11.

Päivitys 31.10.2017

Uusia näytöksiä:

Turku, Kino Piispanristi (4K) pe 3.11.
Helsinki, Korjaamo Kino (4K) la 4.11.
Forssa, Elävien kuvien teatteri (2K) la 4.11.
Kuusankoski, Studio 123 (2K) ti 7.11.
Oulu, Star (4K) ti 7.11.

Alla uuden version traileri.

Lisää luettavaa