Hugh Jackman näyttelee vielä (ehkä) viimeisen kerran ikonista Wolverinea tänä vuonna ensi-iltansa saavassa Deadpool 3 -elokuvassa.
Jackman paljasti BBC:n Front Row -podcastissa Wolverinen näyttelemisen vahingoittaneen kuitenkin hänen kehoaan sen verran, että tietynlaiset roolit eivät ole enää mahdollisia tulevaisuudessa.
Jackman on nimittäin tuttu näky myös musikaaleissa sekä lavalla että elokuvissa, mutta Wolverine on kaventunut hänen roolimahdollisuksiaan niissä.
– Falsettoni on kärsinyt siitä kaikesta huutamisesta ja murinasta. Opimme koulussa tietynlaisen tekniikan huutamista varten. Sen ei pitäisi vahingoittaa ääntä, mutta jossain vaiheessa kuvauksia olen huutanut ja kiljunut sen verran, että äänihuuleni ovat vaurioituneet. Annan jokaista roolia varten kaikkeni sekä fyysisesti että myös ääneni puolesta, Jackman kertoo.
Hän on työskennellyt äänivalmentajan kanssa, jotta jotain saataisiin pelastettua ja hän voisi antaa myös jatkossa parhaansa musikaaleissa.
Onko tämä nyt sitä kuuluisaa metodinäyttelemistä?
Deadpool 3:n ensi-ilta on heinäkuussa.