Maailman ”oikeasti” parhaat elokuvat – Episodin joulukalenteri, luukku 14

Taas on Episodin joulukalenterissa esittelyvuorossa joukko tuoreempia ja vanhempia klassikoita. Pari luukun elokuvista sai kiinnittämään huomiota outoon epäkohtaan suosikkielokuvien ajallisessa jakautumisessa.

14.12.2023 11:12

Uskomatonta mutta totta. Tähän mennessä joulukalenterissamme on ollut vasta kolme elokuvaa 1970-luvulta, jos en ihan väärin muista. Niistäkin kaksi on Andrei Tarkovskin neuvostoliittolaisia taide-elokuvia ja yksi genre-elokuva Kaukoidästä. Vasta nyt listalle pääsi pari länsimaista 70-luvun tuotosta.
Onko 70-luvun nostalgia karissut kymmenessä vuodessa? Vai odottavatko vuosikymmenen helmet vasta tulossa 70 parhaan elokuvan joukossa?

81.
Once Upon a Time in… Hollywood
2019
Ohjaus: Quentin Tarantino

Quentin Tarantino teki debyyttinsä joulukalenterissamme edellisessä luukussa läpimurtoelokuvallaan Pulp Fiction. Se on myös ollut hänen arvostetuin elokuvansa. Tai ainakin oli, ennen kuin Once Upon a Time in… Hollywood ilmestyi. Vaihtoehtoinen Hollywood-historiikki on myös hyvin persoonavetoinen draama, jonka keskiössä on uransa kanssa kamppailevaa näyttelijää hienosti esittävä Leonardo DiCaprio (vaikka Oscar menikin sivuosakategoriassa täysin ansaitusti Brad Pittille). Moni pitää uutuutta täydellisenä testamenttina, jos Tarantino päättäisi lopettaa uransa, kuten on lupaillut. Ei pidä pelästyä, Tarantinolla on työn alla uusi elokuva – sekä tv-sarja OUaTiH:n sisällä tehtävästä Bounty Law -sarjasta!

80.
Total Recall – unohda tai kuole
1990
Ohjaus: Paul Verhoeven

Tässä luukussa on parikin elokuvaa, joiden kohdalla en listalleen laittaneet toimittajat halusivat erikseen korostaa, että kyseessä on ”siis se alkuperäinen, ei 2000-luvun uusi versio”. Toinen niistä oli Paul Verhoevenin – joka esiintyi Starship Troopersillaan jo luukussa nro 2 – Total Recall, josta Len Wiseman teki vuonna 2012 oman, hyvin erilaisen versionsa. Verhoevenin elokuva on paitsi mainiota tieteistoimintaa myös hauskaa leikittelyä sillä, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa.

79.
My Fair Lady
1964
Ohjaus: George Cukor

Toteutuksessa ehkä näkyy teatterinäyttämötausta, mutta silti My Fair Lady on täydellinen, vain hienoja lauluja sisältävä musikaali, jossa raikas Audrey Hepburn ja jörö Rex Harrison (jonka laulutaidottomuus kierretään mainiolla puhelaululla) lietsovat toisiaan hienoon komiikkaan.

78.
The Prestige
2006
Ohjaus: Christopher Nolan

Juuri pääsimme edellisessä luukussa Inceptionin yhteydessä mainitsemaan, ettei The Prestige kohdannut Christopher Nolanin Batman-elokuvien suosiota, kun Episodin toimitus jo nostaa listalleen Hugh Jackmanin ja Christian Balen esittämien taikureiden traagisia mittasuhteita – ja häivähdyksen fantasiaa – saavasta pakkomielteisestä kilpailusta heidän metsästäessään täydellistä taikatemppua.

77.
Monty Pythonin hullu maailma
Monty Python and the Holy Grail, 1975
Ohjaus: Terry Gilliam, Terry Jones

Tv-sarjallaan kuuluisuuteen nousseen Monty Python -joukkion ensimmäinen varsinainen valkokangaselokuva on kreisihuumorin juhlaa. Parodiaksi kuningas Arthurin ritareiden seikkailuista naamioitu tarina on sarja toinen toistaan omituisempia – ja hauskempia – kohtauksia.

76.
Pieni merenneito
The Little Mermaid, 1989
Ohjaus: Ron Clements, John Musker

Total Recallin ohella Pienen merenneidon listalleen nostaneet toimittajat halusivat erityisesti korostaa, että kyseessä on nimenomaan alkuperäinen animaatio, ei sen perusteella tehty tuore näytelmäelokuva. Vaikka Disney-studio oli parantanut juoksuaan jo muutamalla aikaisemmalla kasarielokuvallaan, katsotaan sen uuden kultakauden alkaneen nimenomaan tästä viehättävästä musikaalista.

75.
Laulavat sadepisarat
Singin’ in the Rain, 1952
Ohjaus: Stanley Donen, Gene Kelly

Tähän luukkuun mahtuu toinenkin musikaali, joka on yksi lajityypin parhaista – ellei paras. Löyhästi tositapahtumiin perustuva tarina kertoo Hollywoodin siirtymisestä mykkäkaudelta äänielokuviin, eikä kaikki suju kommelluksitta. Damien Chazelle käytti samoja sattumuksia – sekä itse musikaaliklassikkoa – omassa Babylon-spektaakkelissaan.

74.
Ilmestykirja. Nyt
Apocalypse Now, 1979
Ohjaus: Francis Ford Coppola

Francis Ford Coppolan Vietnamiin sijoittuva eeppinen sotaelokuva on lajityypin arvostetuimpia. Sen tekoprosessi on yhtä ikoninen kuin itse elokuvakin, jonka teho tuntuu vain kasvavan ajan kuluessa. Onpa projektin kokemista vastoinkäymisistä tehty ihan oma dokumenttinsakin.

Pikku hiljaa lähestytään henkilökohtaisista, joskus yllättävistäkin suosikeista kohti konsensusta maailman parhaista elokuvista. Tämä luukku nimittäin tekee tähän astisen ennätyksen päällekkäisyyksissä vuoden 2013 vastaavan listan kanssa. Peräti neljä nyt esitellyistä suosikeista löytyy myös sieltä – eikä Tarantinon Once Upon a Time in… Hollywood edes olisi voinut olla mukana ilmestymisajankohtansa vuoksi!

My Fair Lady ja The Prestige olivat suurin piirtein samoilla seuduilla sijoituksissaan. Laulavat sadepisarat puolestaan kolkutteli Top 20 -porukkaa ja Ilmestyskirja. Nyt oli peräti kärkikymmenikössä. Eli jo nyt on selvää, että suosikkilistan kärjessä on tapahtunut ainakin joitakin muutoksia kymmenessä vuodessa!

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia