Yksi elokuva, monta tarinaa – Mantereiden väliset visiot: osa 1

Kun elokuva tuodaan valkokankaille eivät ihmiset ympäri maailmaa välttämättä näe yhtä ja samaa versiota. Alkuperäisen teatteriesityksen jälkeen markkinoille sysätyt Director’s Cutit ja Special Editionit ovat oma juttunsa, mutta joskus selviää, että jo esimerkiksi amerikkalaisten silmille tarjottu ”alkuperäisversio” onkin ollut jotain ihan muuta kuin mitä eurooppalaisille on näytetty.

Yksi elokuva, monta tarinaa -artikkelisarjan aiemmassa osassa kerrottiin, kuinka Ridley Scottin kahdesta 1980-luvun elokuvasta (Blade Runner ja Legenda) julkaistiin USA:n ja Euroopan valkokankailla erilaiset versiot. Tällaisia, jopa yllättävän vähän tunnettuja tapauksia on kuitenkin huomattavasti enemmänkin. Tässä ensimmäisessä mantereiden välisiin versioihin perehtyvässä jutussa silmäillään muutamia mielenkiintoisia ja myös hyvin vähän tunnettuja 1980- ja 90-luvun tapauksia. 

Lyhennettynäkin hohtava

Perfektionismistaan tunnetun Stanley Kubrikin Hohto sai ensi-iltavuonnaan 1980 runsaasti kirveestä – ja ihan itse ohjaajansa toimesta. Kolme päivää USA:n ensi-illan jälkeen Kubrick leikkautti 146-minuuttisesta teoksestaan viimeiset kaksi minuuttia, jotka paljastivat, ettei Jackin (Jack Nicholson) ruumista ole löydetty. Kohtaus aiheutti sen verran kysymysmerkkejä, että ohjaaja näki parhaimmaksi poistaa sen. Teattereiden elokuvakoneenhoitajia pyydettiin leikkaamaan kyseiset minuutit ja lähettämään filmipätkä julkaisijastudio Warner Brosille. Näitä kahta minuuttia ei ole sen koommin nähty ja 144-minuuttisesta julkaisusta tuli ”virallinen pitkä versio”.

Elokuva sai vaisun vastaanoton amerikkalaisilta. Studiokin hieman nyrpisteli sen pituutta. Näin ollen Kubrick alkoi lyhentää sitä kansainvälisiä markkinoita varten. Euroopassa julkaistusta Hohdosta (120 min) puuttui muun muassa yli viisiminuuttinen kohtaus, jossa lääkäri tutkii pientä Dannya (Danny Lloyd). Lähteä saivat myös lukuisat tarinaa rakentavat kohtaukset ja lopun hetki, jossa Wendy (Shelley Duvall) hortoilee veitsen kanssa pitkin hotellia ja löytää täynnä luurankoja olevan huoneen. Kubrick oli itse ihan tyytyväinen tekemiinsä leikkauksiin, eikä näin ollen kumpaakaan versioista voi kutsua yhdeksi ja ainoaksi Director’s Cutiksi – ne molemmat ovat sellaisia.

Lisätystä teemakappaleesta klassikko

Päättymätön tarina on ihastuttanut kaikenikäisiä katsojia vuodesta 1984 lähtien. Jo alkutekstijakso värikkäine pilvineen taustalla soivan Limahlin isoksi hitiksi muodostuneen teemakappaleen kera sai aikaan kylmiä väreitä. Lisäksi Artax-hevosen synkkä kohtalo Giorgio Moroderin surullisen musiikin saattelemana iski visusti tunteisiin. Kyseisiä kohtauksia katsottiin videolta yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Ironisesti ikoniset kohtaukset eivät olleet alun perin sellaisia millaisina me ne muistamme.

Länsi-Saksassa huhtikuussa 1984 ensi-iltaan tullut alkuperäisversio oli 102-minuuttinen ja siinä soi ainoastaan Klaus Doldingerin sinfoniamusiikki. Alkutekstit tulivat mustaa taustaa vasten ja heti ensimmäinen kohtaus Bastianin (Barret Oliver) ja hänen isänsä välillä oli perusteellisempi kuin mitä elokuvan kansainvälinen yleisö on sen jälkeen nähnyt.

Heinäkuussa 1984 Kanadassa ja USA:ssa sekä sen jälkeen maailmalla levitetty kansainvälinen versio koki useita muutoksia. Huhujen mukaan Steven Spielberg auttoi elokuvan ohjaajaa Wolfgang Petersenia leikkaamaan elokuvasta selkeämmän ja kaupallisemman. Tässä vaiheessa kuvaan astui Kajagoogoo-bändistä tutun Limahlin hittibiisi ja Moroderin syntikkamusiikki. Useita kohtauksia lyhennettiin hitusen sieltä ja vähän enemmän täältä, ja näin meidän suomalaistenkin näkemän version pituus tippui 94 minuuttiin. Tämä lyhyempi versio on se, mikä elokuvasta yleisesti tunnistetaan.

Lopulta voi olla vain yksi! Ei, kolme!

Vuoden 1986 alussa USA:n ja Ranskan valkokankaille heijastunut Highlander: Kuolematon oli melkoinen sillisalaatti, ja ennen kaikkea kaukana siitä kulttiklassikosta, jollaisena elokuva tänä päivänä tunnetaan. USA:n sekavasta versiosta (111 min) puuttui muun muassa MacLeodin (Christopher Lambert) 1500-luvulle sijoittuneet takaumat ja tärkeä toiseen maailmansotaan sijoittuva kohtaus, jossa MacLeod pelastaa pikkutytön, joka vuosikymmeniä myöhemmin toimi hänen avustajanaan. Amerikkalaiset eivät saaneet nähdä kourallista muutaman sekunnin kestäviä hetkiä tai loppupuolella eläintarhassa tapahtuvaa kohtausta, jossa MacLeod kertoo Brendalle (Roxanne Hart) parisuhdepelostaan. Ranskalaisessa versiossa oli samat poistot lukuun ottamatta toiseen maailmansotaan sijoittunutta kohtausta, joka oli jätetty paikoilleen.

Kesällä 1986 sai ensi-iltansa elokuvan kolmas versio. Silloin julkaistu Suomessakin nähty ”eurooppalainen julkaisuversio” sai vihdoin ohjaajankin tyytyväiseksi. Tämä myöhemmin Director’s Cut -versionakin tunnettu julkaisu oli se, mikä loi filkalle pikkuhiljaa rakentuvan kulttimaineen. Alkuperäiset USA- ja Ranska-julkaisut onkin kuopattu kaikessa hiljaisuudessaan niin hyvin, että etenkin USA-präntin metsästäminen on kuin Graalin maljaa etsisi.

Tappajahai räjähti Euroopan kankailla jenkkiyleisön vuoksi

Kesällä 1987 Kanadan ja USA:n teattereihin pulahtanut Tappajahain kosto sai yleisöltä kovaa noottia. Etenkään jenkkiyleisö ei pitänyt elokuvan loppuratkaisusta, joten näyttelijät lähtivät työryhmän kanssa kuvaamaan sitä uusiksi vain viisi päivää ensi-illan jälkeen. Alkuperäisessä lopussa Jake (Mario Van Peebles) kuolee ja tappajahai kokee kohtalonsa Ellenin (Lorraine Gary) seivästäessä sen veneen keulalla kuoliaaksi. Muutamia kuukausia myöhemmin Euroopan kankaille päätyneessä versiossa Jake jää henkiin ja tappajahain pää kirjaimellisesti räjähtää Ellenin törmätessä veneellä siihen. Tässä kohtaa käytetään muuten otosta ensimmäisestä Tappajahai-elokuvasta (1975) päättömän hain vajotessa kohti merenpohjaa.

Jo alkujaankin tahattoman koomisen Tappajahain koston eurooppaversion loppukohtauksessa oli vähän enemmän pureskeltavaa.

Uuden kliimaksin lisäksi Euroopan version loppuosaan tehtiin myös erikoinen muutos: siitä poistettiin puoliminuuttinen kohtaus, jossa hai kiertää veneen taakse sen matkustajia vaanien. Ilmeisesti loppunäytös haluttiin hieman nopeammaksi, sillä sinänsä ihan pätevän kohtauksen poistamisella ei ainakaan muuta hyötyä tavoitettu.

Molempien versioiden kesto on noin 91 minuuttia. Euroopan julkaisu on tänä päivänä tunnetumpi versio alkuperäisen USA-version alkaessa pikkuhiljaa kadota sikäläisiltäkin markkinoilta.

Suuren sinisen uskomaton jenkkisukellus

Luc Bessonin Suuri sininen valloitti ranskalaisten sydämet toukokuussa 1988. Tuolloin ensi-iltaan tullut 138-minuuttinen elokuva jäi kotimaansa harvinaiseksi herkuksi, sillä muutamia kuukausia myöhemmin muualle maailmaan tyrkytettiin muokattuja versioita. Valtaosassa maailmankolkkia nähtiin alkuperäisversiota kunnioittava 121-minuuttinen ”Euroopan versio”, joka käytännössä vain tiivisti elokuvaa. USA:ssa yleisöä kohdeltiin kuitenkin toisin.

Amerikkalaisille valkokankaille sukeltanut Suuri sininen oli lyhennetty 119 minuuttiin ja kaupan päälle sitä vielä sensuroitiin hitusen, jotta sille saatiin PG-ikäraja. USA-julkaisun tarina kulkee pitkälle Euroopan version mukaisesti, mutta Eric Serran musiikki poistettiin kokonaan ja tilalle sovitettiin Bill Contin säveltämä uusi soundtrack. Suuri musta muutos tehtiin kuitenkin elokuvan loppuun, sillä tuohon aikaan ajateltiin, että amerikkalaisyleisölle ei kelpaa kuin iloinen Hollywood-päätös. Näin ollen USA:ssa katseltiin kuinka delfiini kuljettaa kohtalokkaan syvälle sukeltaneen Jacquesin (Jean-Marc Barr) takaisin pinnalle. Lopuksi uiskenneellaankin iloisesti kuunvalossa ennen lopputekstejä.

Tammikuussa 1989 Ranskan kankaille ilmestyi elokuvan 169-minuuttinen Version Longue. Tämä myös Director’s Cut -nimellä kulkeva pitkä elämys on nykyisin elokuvan tunnetuin versio. Ja hyvä niin, sillä hahmot rakennetaan siinä kaikista versioista parhaiten.

Kaupallistunut 1990-luku

1990-luku alkoi Julia Robertsin ollessa kovassa huudossa. Hänen tähdittämänsä vuonna 1991 julkaistu Vihollinen vuoteessani on tapaus, jonka eri julkaisuille ei ole löytynyt kunnollista selitystä. Elokuva sai USA:ssa R-ikärajan, mutta silti sen viiden minuutin kohdalla olevaa ei-niin-ronskia seksikohtausta sensuroitiin lähes minuutin verran. Muualla maailmassa nähtiin kyseinen kohtaus alkuperäisessä muodossaan. Valitettavasti elokuvan kaikki uudet HD-julkaisut mukaan lukien blu-rayt sisältävät lyhennetyn USA-version. Suomen alkuperäinen dvd-julkaisu oli sentään sensuroimaton.

Kaupallisesti hauskaa meininkiä tarjosi vuonna 1993 julkaistu Sylvester Stallone -toimintapläjäys Demolition Man. Kun elokuvassa puhutaan ravintolasta, alkuperäisessä USA:n, Iso-Britannian ja Japanin versiossa kyseessä on Taco Bell. Muualla maailmassa mennään Pizza Huttiin. Ravintolan logovaihdot ja dubbaus hoidettiin jälkituotannossa.

Tätä Kauniin elämän alkuperäisversion kaatumista ei ole monikaan nähnyt. Harmi.

Kolme Oscar-palkintoa kahminut Kaunis elämä sai ensi-iltansa kotimaassaan Italiassa vuoden 1997 lopulla. Kyseessä oli 125-minuuttinen hyvin vähän tunnettu alkuperäisversio. Syksystä 1998 eteenpäin elokuvaa levitettiin maailmanlaajuisesti 117-minuuttisena kansainvälisenä versiona. Ohjaaja-näyttelijä Roberto Benigni lyhensi alkuperäistä elokuvaansa yli kahdeksan minuuttia ja lisäsi sen alkuun sekä loppuun rauhallisen taustaselostuksen. Jälkimmäinen toteutettiin ilmeisesti rankan aiheen pehmentämiseksi, jotta elokuva saatiin helpommin lähestyttäväksi. Leikkauksien mukana lähti mainioita kohtauksia ja jopa huumoria. Onneksi tämän lähes kaikkien näkemän kansainvälisen version tunnelma on kuitenkin alkuperäisen tasolla alun ”tämä on satua” -selostuksesta huolimatta.

MITEN NÄHDÄ ARTIKKELIN ELOKUVAT?

Hohto: molemmat versiot on julkaistu Suomessa blu-raylla, USA-versio lisäksi UHD:llä. Eurooppaversio on katsottavissa Viaplaysta ja vuokrattavissa Blockbusterista, iTunesista, Rakuten TV:stä, SF Anytimesta ja Viaplaysta. USA-versio on vuokrattavissa Blockbusterista, Rakuten TV:stä ja SF Anytimesta.

Päättymätön tarina: kansainvälinen versio julkaistiin Suomessa dvd:llä. Alkuperäinen versio on julkaistu Saksassa dvd:nä, blu-rayna ja UHD:nä. Suomen striimipalveluissa on tarjolla vain kansainvälinen versio.

Highlander: Euroopan versio (eli Director’s Cut) on saatavilla suomiteksteillä dvd:nä ja blu-rayna. USA-version suhteen joutuu kääntymään jenkkien vanhojen vhs- tai laserdisc-julkaisujen puoleen. Ranskaversio on julkaistu kotimaassaan dvd:llä. Suomen striimipalveluissa on vain Euroopan versio.

Tappajahain kosto: Euroopan versio on julkaistu suomiteksteillä dvd:nä ja blu-rayna. Alkuperäinen USA-versio on vaikea saada käsiin, mutta joskus se käväisee striimipalveluissa. Yleisesti striimipalveluissa on kuitenkin vain Euroopan versio.

Suuri sininen: levyformaatissa suomiteksteillä on julkaistu vain Version Longue blu-raylla. Ranskaversio on julkaistu kotimaassaan dvd:llä ja sekä Australiassa että UK:ssa blu-raylla. Eurooppaversio on julkaistu Japanissa ja Koreassa dvd:llä. USA-versio on julkaistu laserdiscillä. Striimipalveluista SF Anytimessa on vuokrattavissa Euroopan versio. Version Longuen voi sen sijaan vuokrata Blockbusterista, iTunesista ja Viaplaysta.

Vihollinen vuoteessani: sensuroimaton Eurooppaversio on julkaistu suomitekstillisellä dvd:llä. Kaikki blu-ray-julkaisut sekä Disney Plus -striimipalvelu sisältävät vain leikatun USA-version. 

Demolition Man: suomitekstillisissä dvd- ja blu-ray-julkaisuissa mennään Pizza Huttiin. USA:n ja UK:n vastaavissa ravintolavalintana on Taco Bell. Striimipalvelujen vuokraversio on todennäköisesti Euroopan Pizza Hut -versio.

Kaunis elämä: Italiassa julkaistu blu-ray sisältää elokuvan alkuperäisversion, toki ilman suomitekstejä. Käytännössä kaikki muut julkaisut, kuten myös HBO Nordic -striimipalvelu, sisältävät kansainvälisen version.

Huomautus: striimipalvelujen mainitut versiot perustuvat palvelujen antamiin pituustietoihin.

Myös nämä elokuvat julkaistiin 1980- ja 90-luvuilla eri maissa erilaisina versioina:

Austin Powers – kumma jätkä (1997, EUR 95 min / USA 90 min), Crocodile Dundee – Krokotiilimies (1986, Australia 106 min / muu maailma 98 min), K2 – vuorten jättiläinen (1991, EUR 111 min / USA 102 min), Nopeat ja kuolleet (1995, EUR 108 min / USA 105 min), Voittajan paluu (1984, EUR 123 min / USA 138 min / Director’s Cut 144 min)

Teksti: Tom Kajaslampi

Aiheeseen liittyvät jutut