Yksi parhaista toimintakomedioista lisättiin Netflixiin – tunnusmusiikistakin tuli jättimäinen hitti

IMDb-arvosana on 7,3.

16.6.2021 11:57

Netflixiin on lisätty toimintakomedioiden klassikko Beverly Hills kyttä (1984).

Tarinassa detroitilainen poliisi Axel Foley päätyy elitistiseen Beverly Hillsiin tutkiessaan murhaa, mutta on siellä kuin kala kuivalla maalla. Rikoksen selvittelykin osoittautuu oletettua mutkikkaammaksi.

Näyttelijöinä Eddie MurphyLisa EilbacherSteven BerkoffJudge ReinholdRonny CoxJohn AshtonJames RussoJonathan BanksStephen Elliott sekä Gilbert R. Hill.

Elokuvan tunnusmusiikki Axel F lienee tunnetuimpia elokuvakappaleita, ja siitä tuli kansainvälinen hitti vuonna 1985. Elokuvan tuottajat ja ohjaaja eivät silti olleet heti innoissaan Harold Faltermeyerin säveltämästä musiikista. Ohjaaja Martin Brest kuitenkin lopulta lämpeni sille.

Wikipedian tietojen mukaan kappaleen melodia tulee Roland Jupiter -8 -syntetisaattorista, basso Moogin valmistamasta modulaarisyntetisaattorista, soinnut Roland JX-3P -syntetisaattorista, marimba Yamaha DX7 -syntetisaattorista ja rummut LinnDrumista.

Alla traileri.

Lisää luettavaa