Maa: Suomi

Armoton maa

Vuosien painama, eläkkeelle pääsyä ja pohjoissuomalaisen paikkakunnan poliisiaseman sen yhteydessä sulkeutumista odottava Lasse (Ville Virtanen) saa kuulla taposta tuomitun nuoren Jaakon (Antti Holma) palanneen kotiseudulleen. Pienessä, mutta laajaan erämaahan levittäytyneessä yhteisössä ihmiset kulkevat helposti toistensa ohi, ja jännitteiden kasvaessa ei kestä kauan ennen kuin tapahtuu kamalia. Sen jälkeen asioita, joita muutenkin olisi vaikea käsitellä puhumalla, voi ratkoa vain asein.

Kuudes kerta

Annikalla on pieni ja aloitteleva, katastrofin partaalla pyristelevä etsivätoimisto. Harvat toimeksiannot koskevat lähinnä todisteiden hankkimista pettävistä puolisoista. Keikat eivät ole läheskään aina mieluisia, mutta kieltäytyäkään ei ole varaa. Eräänä päivänä hän kirjaimellisesti törmää kiinteistövälittäjä Rickyyn ja tapaaminen johtaa sujuvasti seksipuuhiin.

Melanijan tie

Voittaja kirjoittaa historian. Senpä takia näemme valkokankaalla useammin Hitlerin kuin isä aurinkoisen eli Stalinin hirmutekoja. Stalinin murhaluvuksi on yleisesti ottaen arvioitu noin 20 miljoonaa ihmistä, vaikka useat lähteet puhuvat jopa 60 miljoonasta. Yhtään vähättelemättä Hitlerin veristä aikakautta, on kummallista huomata, että elokuvantekijät eivät ole kajonneet sen syvällisemmin Stalinin hirmuvaltaan.

Danny

Ilkka Lipsanen, joka tunnetaan paremmin taitelijanimellään Danny, on ollut suosittu esiintyjä ja aktiivinen tekijä suomalaisessa musiikkielämässä jo 1960-luvun alkupuolelta lähtien. Joiden mielestä hän on ehkä ollut alalla liiankin pitkään. Niin ajatteleville mutta ehdottomasti myös Dannyn faneille voi suositella Danny-dokumenttia.

Isäni tähtien takaa

Ensimmäisessä pitkässä dokumentissaan Einari Paakkanen tutkii omaa elämäänsä syvemmältä kuin koskaan. Ja ei, Isäni tähtien takaa ei ole kauan odotettu jatko-osa elokuvalle Äitipuoli avaruudesta. Kukaan ei juo akkunestettä eikä piilottele silmällä varustettua lonkeroa muotikukkarossa. Kasari oli kyllä hienoa aikaa!

Girls Lost

Kim, Momo ja Bella ovat parhaat kaverukset, mutta koulussa muista poikkeava, taiteita ja luonnontieteitä harrastava ”outo” tyttökolmikko on etenkin poikien rankankin kiusanteon kohteena. Aikuisista ei ole apua; jos vanhemmat eivät ole masennuksen lamaannuttamia, he suurimmaksi osaksi loistavat poissaolollaan, ja opettajista ongelma on lähinnä siinä, etteivät tytöt ole ”joukkuepelaajia”.

Äpärä

Inhorealismi on vaikea tyylilaji. Kun suurin osa ihmisistä hakeutuu kauniiden ja kivojen asioiden pariin, pyrkii inhorealismi esittelemään ihmisyyden ja arjen nurjan puolen. Epämukavia asioita on kuitenkin kovin vaikea kuvata ja suuri osa inhorealistisista elokuvista sortuukin sen takia suoranaiseen fantasiaan ja epärealistisiin ylilyönteihin – paikoittain siihen syyllistyy myös Äpärä.

Cheer Up

Cheerleading on Wikipedia-internetsanakirjan mukaan urheilujoukkueen kannustamista huudoin ja koreografioin. Cheerleading alkoi Yhdysvaltojen itärannikon yliopistoissa 1880-luvulla, ja aina 1920-luvulle saakka vain miesten voimin, kunnes naisetkin alkoivat päästä yliopistoihin. Kilpailumuodoksi laji muodostui 1970-luvulla. Suomeen cheerleading rantautui 1980-luvulla amerikkalaisen jalkapallon kilpailutoiminnan alun myötä.

Samurai Rauni Reposaarelainen

Psykedeelisistä bändeistään Circle ja Kuusumun profeetta tuttu runosielu Mika Rättö tykittää esikoiselokuvallaan valkokankaan täydeltä tiukkaa samuraifilosofiaa ja surrealistista rappio- ja deekufantasiaa. Japanin runolliset maisemat ovat vain vaihtuneet kotosuomen, tai oikeastaan Meri-Porin näköaloihin. Kuin jin ja jang tasapainottavat komeat merimiljööt ja törkyiset kaatopaikat sujuvasti toisiaan.

Kuun metsän Kaisa

Kun nuori sveitsiläis-venäläinen kirjailija Robert Crottet (1908–1987) riutui sairaspedillään, hän näki unta oudosta kirkassilmäisestä pohjoisesta kansasta, joka ei tuntenut sotaa. Toivuttuaan hän ei voinut unohtaa uniaan, vaan halusi lähteä etsimään mystistä kansaa. Hän päätyi Helsinkiin vuonna 1938. Sota syttyisi pian, mutta tuolloin se ei haitannut. Ja olihan hän matkalla nimenomaan rauhaisan kansan pariin.