Huom: tämä on viiden tähden arvio huonosta elokuvasta.
Sanotaan suoraan: se vähäinen juoni, jota elokuvasta löytyy, on jo nähty, siinä ei ole mitään inhimillistä tai ihmisyyttä arvostavaa, näyttelemiseksi luetaan patsastelu, ja järkyttävä brutaalisuus ja sen ylistävä visualisointi jyräävät surutta kaikki muut tarinankerronnalliset elementit.
Dredd 3D on niin riisuttu kaikesta vähänkin ylevästä, että se on lajissaan täydellinen.
Henkisessä mielessä kaikin puolin alhaisen Dreddin lunastaa ennen kaikkea se tosiasia, että se on täydellinen Dredd-sarjakuvafilmatisointi, Sellaista ei ole ollut – Sylvester Stallonen toimintakomedia ei osunut lähellekään – eikä toista todennäköisesti tule, sen verran surkeasti uutuus on menestynyt Yhdysvaltojen lippukassoilla.
Tulevaisuuden maailmassa poliisi, valamiehistö ja tuomion täytäntöönpanija on niputettu yhteen pakettiin. Nämä tuomareiksi kutsutut lainvartijat toteuttavat kutsumustaan luhistuneessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset joutuvat elämään yhdessä megakaupunkien jättipilvenpiirtäjissä, koska ympäröivä maailma on tuhoutunut ydinsodassa.
Juoni, se vähä mitä sellaista on, on tosiaan tuttu Suomessakin teattereissa piipahtaneesta The Raidista. Samaan aikaan tuotannossa olleiden elokuvien tekijöiden on turha puhua siitä, etteikö jompikumpi olisi matkinut toista. Vähintäänkin molemmat ovat hyödyntäneet yhteistä lähdettä. Sen verran yksi yhteen on tarina, jossa pari lainvartijaa joutuu taistelemaan tiensä jättimäisen kerrostalolinnoituksen läpi kerros kerrokselta kohti julmaa huumepomoa. Paikoin kuvastokin on täsmälleen samanlaista.
Ainoa ero elokuvien välillä on, että siinä missä The Raid murskasi ihmisruumiita käsikähmässä Dredd luottaa konetuliaseiden lihaa repivään voimaan. ”Kuin Max Payne kohtaisi The Raidin”, totesi kriittisempi kollega – aivan kuin se olisi huono asia!
Karl Urban on mainio tuomareista yrmeimpänä ja tehokkaimpana. Hän ei yritäkään tuoda Judge Dreddille muuta luonnetta kuin tehokkaan oikeuden tajun (eli tappajanvaiston) ja säännönmukaisesti alaspäin sojottavat suupielet. Mikä tärkeintä, hän ei luovu tuomareiden kasvot peittävästä kypärästään, kuten Stallone teki.
Jonkinlaista ihmishahmoa edustamaan tarinaan on tuotu telepaattisia kykyjä osoittanut alokas, tuomari Anderson (Olivia Thrilby). Käytännössä hän on vain juonielementti, mutta se onneksi vain oikoo mutkia yhteenotosta toiseen.
Elokuvaan luotu universumi on hieno sekoitus sarjakuvien dystopiaa ja meidän kaupungistunutta maailmaamme. Sille on saatu luotua omintakeisen visuaalinen, yhtä aikaa uskottava ja täydellisen epäluonnollinen ulkoasu, jota 3D-efekti vain vahvistaa.
Jo sarjakuvassa raja thatcheristisen brittiyhteiskunnan satirisoinnin ja one-linereita laukovan coolin toimintayrmyn välillä oli häilyvä ja pitkälti katsojan silmissä. Siksi Dredd-elokuvallekin on helppo antaa tulkinnan mahdollisuuksien puute anteeksi, sillä tätä lähemmäksi sarjakuvien nihilismiä on vaikea päästä.
Dredd 3D avaa syksyn Night Visions -festivaalit. Avajaisnäytöksen myytyä nopeasti loppuun myös elokuvan levittäjä uskaltautui kokeilemaan uutta lähestymistapaa vaikealle kohderyhmäelokuvalle. Elokuvasta esitetään 2. ja 3. marraskuuta myöhäisillan erikoisnäytöksiä Helsingissä, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Tampereella ja Turussa ilman suomenkielistä tekstitystä.