Jean-Pierre ja Luc Dardenne, jotka elokuva-alalla tunnetaan myös yhteisnimellä Dardennen veljekset, ovat jo viiden vuosikymmenen ajan käsikirjoittaneet ja ohjanneet yhdessä tarinoita pienistä ihmisistä, joilla on ongelmia pitää elämänsä langat käsissään.
Nuorena äidiksi sisältää sellaisia ihmisiä peräti viisin kappalein, sillä nimensä mukaisesti sen päähenkilöt ovat teiniäitejä, käytännössä lapsia itsekin. He elävät laitoksessa, jossa he opettelevat äitinä olemista, kaikilla kun ei ole ollut kunnollista mallia moiseen. Samalla he pohtivat vaihtoehtoja edessään: haluavatko he olla äiteja – ja vaikka haluaisivat, pystyvätkö he siihen, jos eivät kunnolla pysty pitämään huolta edes itsestään?
Dardennejen kamera on etäisen tarkkaileva. Se ei ota kantaa nuorten ratkaisuihin, mutta missään nimessä se ei tuomitse heitä eikä heidän valintojaan. Nuoria äitejä ei missään vaiheessa syyllistetä, sillä vahinkoja sattuu ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Elokuvassa sitä ei erityisesti korosteta, mutta selväksi tulee, kuinka lapsi käytännössä jää äidin vastuulle, vaikka sen tekemistä kuinka olisi harjoiteltu yhdessä.
Vaikka jotkut teot tuntuvat lapsellisilta teinitempauksilta, ne on helppo ymmärtää. Onhan tekijä itsekin tosiaan teini tai jopa lapsi, joka yhtäkkiä joutuu ratkaisemaan aikuisia ongelmia.
Elokuvan julisteessa päähenkilöt ovat tilanteessa, jota ei itse elokuvasta löydy. Se ei ole valoisasti hymyilevä, ehkä jopa romanttinen hyvänmielen komedia. Siinä on pienet onnen hetkensä, mutta suurimman osan ajasta tapahtumia seuraa sydän sykkyrällä. Arkisinakin hetkinä pienten vauvojen kanssa kaupungilla kulkevat pienet äidit vaikuttavat niin haurailta paketeilta, että jotain pahaa odottaa tapahtuvan milloin vain.
Ja kyllä romahduksia tapahtuukin, kun unelmat ja toiveet törmäävät elämän realiteetteihin: resussien puutteeseen, läheisten kylmyyteen, riippuvuuksiin, rasismiin ja väkivaltaan. Onkin suositeltavaa varata teatteriin nenäliina tai pari.
Ei kaikki kuitenkaan ole pelkkää surkeutta. Toivonpilkahdukset ja pilvien hopeareunukset pitää oikeasti todella lujasti haluta nähdä, jotta niitä havaitsisi, mutta nuoret äidit kohtaavat myös iloa ja rakkautta. Vaikka hoitohenkilökunta pysyy neutraalina, he opastavat lapsien hoitoa opettelevia lapsia selvästi heistä välittäen ja eteenpäin rohkaisten.
Kaikkia päähenkilöiden tekemiä valintoja ei välttämättä itse tekisi, tai niin voi ainakin itselleen vakuutella, eikä aina ole varma, kestävätkö ne ja jaksavatko he pitää niistä kiinni. Pääasia on kuitenkin, että kukin tekee ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Monista rankoistakin ulkopuolisista paineista huolimatta päähenkilöt kasvavat ja vahvistuvat sen verran, että pystyvät tekemään vaikeatkin päätöksensä omana itsenään. Sitä ei voi olla arvostamatta.
Jouni Vikman
Nuorena äidiksi -elokuvan traileri
