Pitää jakaa tunnustusta, kun siihen aihetta on. Ohjaaja Timo Koivusalo on onnistunut paremmin kuin viime vuonna ensimmäisellä Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvallaan. Samaan hengenvetoon on todettava, että kovin paljoa tuo parantaminen ei vaadi.
Sisarusten Sinikka ja Tiina Nopola luomaan hahmoon perustuva viides teatterielokuva saa alkunsa, kun musiikkia rakastava Risto (Samuel Shipway) haikailee uutta komeaa rumpusettiä kaupan ikkunasta. Maallista materiaa haikailee myös hänen tätinsä ja huoltajansa Rauha Räppääjä (Minttu Mustakallio). Risto yrittää tienata rahaa yhdessä ystävänsä Nelli Nuudelipään (Sanni Paatso) kanssa, laihoin tuloksin. Rauhaa jumaloiva kitsas Lennart Lindberg (Vesa Vierikko) ottaa onkeensa ja yrittää myydä rakkaan postimerkkikokoelmansa, yhtä huonolla menestyksellä.
Samaan aikaan toisaalla, tarkemmin sanottuna Etelä-Espanjan Sevillassa, entinen oopperalaulaja Ernesti Ohranen (Esko Roine) saa linnassaan kuulla uskolliselta palvelijaltaan Arnoldilta (Tom Lindholm) olevansa kuolemansairas. Niinpä hän lapsettomana ryhtyy etsimään sukukronikasta sopivaa perijää itselleen. Arnold tosin muistuttaa olleensa uskollinen palvelija jo kolmenkymmenen vuoden ajan.
Pienen haeskelun jälkeen Ernesti löytää juuri sopivan kandidaatin, Riston. Nyt on matkustettava Suomeen ja selvitettävä nuorukaisen soveltuvuus. Kuten elokuvan nimestä selväksi käy, on Ernesti uskomattoman saita. Tätä seikkaa tarinassa korostetaan riittämiin.
Kun tieto mahdollisesta perijyydestä kantautuu Räppääjien korviin, aloittavat Rauha ja Elvi (Riitta Havukainen) Riston koulimisen. Yläluokkaista tavoitteleva tyyli ei oikein istu Riston pirtaan, mutta parhaansa hän yrittää. Niin paljon rumpusetti polttelee. Risto pyntätään parhaimpiinsa, kun suvun naiset lähtevät kuskaamaan häntä Ernestin Suomen kartanoon.
Elokuvassa ollaan edelleen Naantalin kauniissa puutalomaisemissa, jotka Koivusalon luottokuvaaja Pertti Mutanen on hienosti tallentanut. Tarina on tällä kertaa onnistuttu pitämään tiiviimmässä paketissa ja on näin ollen mukavammin seurattava. Kovin pitkäkään teos ei onneksi ole, mutta silti mukaan on mahtunut tyhjäkäyntiä eikä tarina tunnu etenevän. Maukkaita tilanteita on syötetty täyiksi, mutta niitä ei ole osattu kasvattaa mittasuhteisiin, jotka nostaisivat tarinan tasoa. Huumoria on saatu ympättyä mukavasti ala-asteikäisen yleisön tarpeisiin. Ja heillehän elokuva on tietenkin tarkoitettu.
Ensimmäistä kertaa pääpari Risto ja Nelli ovat säilyneet samoina edellisestä elokuvasta. Aikuisnäyttelijät ovat hyviä mutta sen verran yksitasoisia, etteivät heidän hahmonsa kiinnosta Kreikan valtion obligaation vertaa. He tekevät periaatteessa ammattityötä, mutta kovin vähän heille on jätetty näyteltävää, eikä henkilöohjaus edelleenkään Koivusalolta oikein luonnistu.