Dinosaurusseikkailu on kesäviihdettä viileimmillään. Varoitus: ei tosikoille!

Vuoden 2016 yllätysjättihitin jatko-osa on juuri sitä mitä siltä odottaakin, mutta se on onnistunut säilyttämään raikkauden ja tuoreuden niin, että paikoin se tuntuu jopa alkuperäistä paremmalta.

Hauskasta lähtökohdasta huolimatta lattea toimintakomedia ei pääse vauhtiin. David Oyelowon hauskin ja hulluin roolisuoritus tekee elokuvasta katsottavan.

Enemmän väkeä, tuhoa ja kosmisia visioita kuin kaikissa aikaisemmissa Marvel-elokuvissa yhteensä. Jos niistä pitää, todennäköisesti rakastaa tätäkin.

Aikaisemminkin yhteistyötä tehneen tiimin rymistely onnistuu kitkemään hauskasta ideasta lähes kaiken viihdyttävyyden.

Yli kahden tunnin mittaisella namedroppaus-sessiolla on visuaalisesti huikaiseva ulkokuori ja herttaisen seikkailullinen sydän.

Isot robotit ja hienot jättihirviötkään eivät riitä, jos tekijät eivät tiedä, miten niitä pitää käyttää.

Jähmeäliikkeinen ja tönkösti toteutettu pelisovitus ei onnistu päivittämään Lara Croftia moderniksi Indiana Jonesiksi.

Alkuteosten vähäisetkin kriittiset ulottuvuudet hukkaava väkivallan ylistys pitää mielenkiintoa yllä säännöllisillä veriroiskeilla.

Tehokasta toimintaa ja noloa totisuutta yhdistelevän erikoisen agenttitapauksen sydän on Jennifer Lawrencen huikea vamppirooli.

Jaume Collet-Serra ja Liam Neeson tuntuvat puristaneet yhteistyöstään jo kaikki mehut, sillä heidän neljäs jännärinsä kulkee väkinäisesti ja liian tuttua rataa.

Teinidystopiasarjan viimeinen osa näyttää edelleen hienolta, mutta aikaisempien elokuvien ja lopulta itsensäkin kanssa ristiriitainen sekasotku on trilogian heikoin osa.

Kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa, kun kulttielokuvaa lähdettiin uusimaan. Lopputulos ilahduttaa varsinkin nörttihuumorin ystäviä, vaikkei lopputulos tietty mitään korkeakulttuuria ole.