Etsi
Geneerisen koheltavan euroanimaation plussiksi jäävät alun erilainen lähtökohta sekä toteutuksen paikoittainen kömpelyys, joka tuo tuotantoon edes jonkinlaista omaperäisyyttä.
Edgar Wrightin kauhujännäri on juuri niin värikäs ja räiskyvä kuin millaiseksi 1960-luvun Lontoon voi kuvitella. Samalla se on yhtä pelottava ja vaarallinen kuin kaupunki varmasti nuorelle naiselle olikin.
Sarjaan suhteen luoneita katsojia meno saattaa kiinnostaa, mutta elokuva tuskin houkuttaa uusia katsojia.
Japanilaisanimaatio tarjoaa pieniä hetkiä ja jytisevää supersankaritoimintaa silmien ja korvien täydeltä, mutta loppua kohti sen paatoksellisuus alkaa turruttaa.
Totuus on totta totisesti joskus tarua uskomattomampaa.
Aloitteleva tietokoneanimaatiostudio on keskittynyt enemmän tekniikkaan kuin sinänsä tärkeitä asioita kuten koulukiusaamista ja someriippuvuutta käsittelevän tarinan hiomiseen. Ne hukkuvat koheltamiseen koheltamisen vuoksi.
Mestariohjaajan uutuus yhdistää onnistuneesti nykyaikaista kommentointia historiallisiin tositapahtumiin.
Tarinaltaan vuoden 2017 The Boss Babyn kanssa identtinen vauva-agenttiseikkailu luottaa jälleen enemmän adhd-kohellukseen kuin hauskaan konseptiinsa.
Muistinsa ja minuutensa menettänyt, ulkoasuaankin jatkuvasti vaihtamaan joutuva päähenkilö on tyhjä kanvas, jonka kautta katsoja tutkii kiehtovaa maailmaa, jossa tapahtuu vaikka mitä ilman, että sillä on mitään merkitystä.
Hienot näyttelijät, ennen kaikkea huikea Jennifer Hudson, pelastavat turhan tuttuja kaavoja kulkevan taiteilijaelämäkerran.
Jojo Moyesin kirjojen ystäville ja yleensä epätoivoisesti mitä tahansa romanttiselta haiskahtavaa katsottavaa etsiville.
Lähes tajunnanvirtamaisesti etenevä lastenpiirretty kiehtoo arvaamattomalla juonellaan ja animaatiotyylillään.
Ryan Reynoldsin charmin varassa toimiva, pelimaailmaan sijoittuva toimintakomedia kätkee sisälleen yllättävän romanttisen sydämen.
