Etsi
Näyttävä tieteiselokuva yhdistelee scifiä ja perinteistä dekkaria, mutta Westworld-sarjan tekijät eivät saa aiheesta mitään uutta irti.
Guy Ritchie ja Jason Statham tekevät sitä, mitä osaavat parhaiten.
Viggo Mortensenin esikoisohjaus on hallitusti tehty draama, jossa ankaran isän varjo vaikuttaa vielä keski-ikäisenä. Vahvan elokuvan tehnyt Mortensen urakoi ohjaajana, tuottajana, näyttelijänä, käsikirjoittajana ja säveltäjänä.
Perinteinen western, josta voi löytää nykyaikaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
David Fincher teki komean Hollywoodin kulta-ajalle sijoittuvan elokuvan edesmenneen isänsä käsikirjoituksesta. Gary Oldman loistaa nimiroolissa.
Billie Holidaysta kertova dokumentti kertoo legendaarisen jazzlaulajan traagisen elämäntarinan, joka oli täynnä vallankäyttöä ja rasismia. Muuten pätevästi tehty dokumentti ottaa muutamia harha-askelia.
Ruotsalaisveteraani Roy Andersson teki sen taas.
Miika Nousiaisen romaaniin perustuva Metsäjätti on sympaattinen elokuva, jossa ollaan pienen ihmisen puolella. Jussi Vatanen tekee luontevan pääosasuorituksen, ja muutkin näyttelijät ovat hyviä.
Aivot avaavat ovia.
Ulla Heikkilän esikoisohjaus tarttuu aiheeseen, jota ei vielä jostain syystä ole Suomessa elokuvissa käytetty. Rippileirille sijoittuva nuorisoelokuva ei ole täydellinen, mutta nuoret näyttelijät ovat todella hyviä.