Ammonite ei nouse aivan Francis Leen God’s Own Country -esikoisen tasolle, mutta senkin yhdeksi teemaksi nousee luokka ja näkymättömyys.

Petteri Kaniini 2 on hieman edeltäjäänsä parempi ja naurattanee perheen pienimpiä, mutta hyvä elokuva se ei ole.

Punkin räkäistä räimettä ja rokkitykittelyä. Disney meni aivan jokeriksi. Cruella on anarkiaa ja fashion statement.

Teknisesti mainiosti toteutettu ja ylenpalttisesti tuotettu yhdistelmä pinnallista näytelmäelokuvaa ja haaleaa tietokoneanimaatiota.

Guy Ritchie ja Jason Statham tekevät sitä, mitä osaavat parhaiten.

Viggo Mortensenin esikoisohjaus on hallitusti tehty draama, jossa ankaran isän varjo vaikuttaa vielä keski-ikäisenä. Vahvan elokuvan tehnyt Mortensen urakoi ohjaajana, tuottajana, näyttelijänä, käsikirjoittajana ja säveltäjänä.

Billie Holidaysta kertova dokumentti kertoo legendaarisen jazzlaulajan traagisen elämäntarinan, joka oli täynnä vallankäyttöä ja rasismia. Muuten pätevästi tehty dokumentti ottaa muutamia harha-askelia.

Koko perheen animaatioseikkailu panostaa outoihin mutta silti tuttuihin hahmoihin ja mekastavaan toimintaan niin, että terävyys itse tarinasta katoaa pahan kerran.

Roy Anderssonin kaltaista elokuvaohjaajaa tuskin enää syntyy. Eksentrinen ohjaaja tekee taidetta täysin omilla ehdoillaan.

Morfydd Clark loistaa Rose Glassin debyyttielokuvassa, joka on uskonnollista kauhua parhaimmillaan.

The Trial of the Chicago 7 nousee oikeussalidraamojen kärkikastiin. Käsikirjoittaja Aaron Sorkin todistaa olevansa näkemyksellinen myös ohjaajana.

Armando Iannuccin elokuva on täynnä upeita näyttelijöitä, hauskaa tilannekomiikkaa sekä visuaalisesti komeita kohtauksia. Dev Patel on loistava David Copperfield, mutta elokuva haukkaa liian ison palan.

Viihdyttävällä, kevyellä ja unohdettavalla elokuvalla ei juurikaan ole mitään sanottavaa, mutta se on silti varsin valloittava.